Uudet koulutusvideot nostavat rengastyön työturvallisuuden uudelle tasolle
Työturvallisuuskeskus on julkaissut kolme uutta videota havainnollistamaan raskaan liikenteen renkaanvaihtotyön riskejä ja turvallisia työtapoja. Videoiden tavoitteena on parantaa työturvallisuutta alalla, jossa virhe voi johtaa vakavaan loukkaantumiseen tai jopa kuolemaan.
Miksi videot tehtiin?
”Rengastyössä on merkittäviä työturvallisuusriskejä, mutta kun riskit tunnistetaan, työtavat ovat turvallisia, työvälineet oikeat ja toiminta harkittua, työ voidaan tehdä turvallisesti,” Tommi Soininen Vianorista korostaa.
Uudet videot on suunniteltu tukemaan alan ammattilaisten koulutusta ja perehdytystä. Ne ovat osa Työturvallisuuskorttikoulutuksen autorengaspuolen lisämateriaalia, jonka suorittamisesta osallistuja saa myös Rengasturvallisuuskortin. Näitä alan ammattilaisille suunnattuja koulutuksia järjestää Autonrengasliitto, jonka hallitus on linjannut, että kaikki alalla työskentelevät koulutetaan ylintä johtoa myöten.
Videoiden tarkoitus on opettaa eritysvaarallisen työn tekemin turvallisesti vaiheittain. Tarve ulottuu myös muille toimialoille, kuten kuljetus-, satama- ja puolustusaloille, joissa tehdään raskaan liikenteen rengasasennuksia.
Kolme videota – kolme näkökulmaa turvallisuuteen
- Rengastyön turvallisuus esittelee rengastyön vaarat ja antaa perustiedot riskien tunnistamisesta ja hallinnasta.
- Rengastyön turvallisuus – Ajoneuvon vastaanotto, nosto ja pyörän irrotus käy läpi työn turvallisen suorittamisen vaiheet, kuten ajoneuvon vastaanoton, noston ja pyörän irrotuksen.
- Rengastyön turvallisuus – Renkaan asennus ja paineistus keskittyy turvallisiin työtapoihin renkaan asennuksessa ja paineistuksessa.
Tavoitteena nolla tapaturmaa
Avainasemassa ovat:
- Hyvä perehdytys
- Jokaisen osallistuminen turvallisuustyöhön
- Harkitseva ote työntekoon
- Tinkimätön turvallisuusohjeiden noudattaminen
Katso videot
Rengastyön työturvallisuusvideot
Videor om arbetssäkerhet vid däcksarbete
Videot on tuottanut kumiteollisuuden ja autonrengasalan työalatoimikunta.
Lähde: Työturvallisuuskeskuksen tiedote 9.9.25