Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
03.02.2026

Lapin Kumi Oy laajentaa Tammisaaressa ja Jyväskylässä

Lapin Kumi Oy osti Tammisaaressa sijaitsevan rengasliike Daniek Oy:n. 

”Yrityskauppa vahvistaa Lapin Kumin asemaa Etelä-Suomessa ja täydentää Uudenmaan palveluverkkoa, joka nyt ulottuu pääkaupunkiseudun ja Nummelan lisäksi myös Tammisaareen. Samalla laajennamme toimintaamme ruotsinkieliselle alueelle ja pääsemme palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa, mukaan lukien pääkaupunkiseudulta tulevat asiakkaat. Tammisaari muodostaa meille tärkeän linkin etelään”, toteaa Ville Ruokanen, Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja.

Tammisaaren toiminta kehittyy 

Daniek Oy (Tammisaaren Rengasmarket) on vuonna 1990 perustettu rengasalan yritys, jolla on pitkä historia sekä renkaiden että vanteiden myynnistä Tammisaaressa. Yrityksen toiminta käynnistyi jo vuonna 1986 Tammisaaren uudella Esson huoltoasemalla. 

”Meillä on alalta laaja kokemus ja pitkä historia, jonka varaan on hyvä rakentaa. Lapin Kumin myötä saamme entistä paremmat resurssit kehittää toimintaamme. Toiminta jatkuu Tammisaaressa tuttuun tapaan, ja hyvä asiakaspalvelu säilyy jatkossakin meille tärkeimpänä asiana”, kertoo Mats Danielsson Daniek Oy:stä.

Päijät-Kumi myytiin Lapin Kumille

Lapin Kumi Oy on allekirjoittanut sopimuksen myös Jyväskylässä toimivan Päijät-Kumi Oy:n yritysostosta. ”Päijät-Kumi Oy on hienosti hoidettu yritys, jolla on vahva historia ja vakiintunut asema alalla. Perheyrityksen pitkäjänteinen työ ja osaava henkilökunta luovat erinomaisen pohjan tulevaisuudelle. Haluamme varmistaa, että tällä työllä on hyvä ja kestävä jatkumo myös tulevina vuosina”, toteaa Ville Ruokanen, Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja.

Päijät-Kumi Oy on vuonna 1991 perustettu perheyritys. Vuonna 2008 yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos, ja vuonna 2022 Päijät-Kumi muutti uusiin tiloihin Keljon Eteläporttiin.

”Koemme vuoden 2026 oikeaksi hetkeksi liittyä osaksi laajentuvaa Lapin Kumin joukkoa. Kaupan myötä saamme entistä paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaamme ja tarjota asiakkaillemme parasta rengaskauppaa. Odotamme koko henkilökunnan voimin innolla yhteistä matkaa”, kertoo Jussi Vuoristo, Päijät-Kumi.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Miten olisi aamukahvit hyvässä seurassa?  

Autoalan Palvelutuottajat järjestää kuluvana vuonna aamukahvi­tuokioita Teamsissa. Noin puolen tunnin mittaisen kahvittelun aikana järjestön hallituksen puheenjohtaja Harri Heilimä esittelee alan…
Ihmiset & Yritykset

BestDrive ja Autotarvike yhteistyöhön – tavoitteena entistä vahvempi palvelu ja osaaminen

BestDrive-ketju ja Rengastien Autotarvike Oy ovat sopineet valtakunnallisesta yhteistyöstä, joka tuo BestDriven autohuolloille käyttöön Autotarvikkeen laajan varaosa-, tarvike- ja palveluvalikoiman…
Ihmiset & Yritykset

Tesla esittelee Full Self-Driving (Supervised) -kyyditykset Suomessa

Tesla-omistajat ovat ajaneet jo yli 11 miljardia kilometriä maailmanlaajuisesti Full Self-Driving (Supervised) -toiminnon ollessa käytössä, mutta nyt tämä ominaisuus saapuu…