Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
26.10.2023

Renault ja pelastajat 

Renault aloitti 13 vuotta sitten ainutlaatuisen yhteistyön pelastuslaitosten kanssa. Konkreettisena apuna ovat koulutus ja uudet harjoitusautot, joita Renault on toimittanut Suomeen jo viiden vuoden ajan.

Suomen Palopäällystöliitto on tehnyt aktiivista yhteistyötä Renaultin kanssa jo vuodesta 2018 lähtien. Pelastajat kiittävät Renaultin innovatiivisuutta pelastajien turvallisuuden huomioon ottamisessa onnettomuustilanteissa. Renault on aktiivisesti auttanut myös Euro NCAP -normien kehitystyössä. Suomalaiset kouluttajat ovat vierailleet Renaultin Techno Centerissä Guyancourtissa tehtaan vuotuisissa Safety-seminaareissa.

Renaultin Human First -ohjelman tavoitteena on parantaa kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta.

Koulutustapahtuma Suomessa

Konkreettista tukea tuli Renaultilta myös tänä vuonna. Autovalmistaja toimitti Suomen Palopäällystöliiton vuosittain järjestämään tieliikennepelastamisen koulutustapahtumaan kaksi rekkalastillista autoja pelastajien harjoituksia varten. Road Rescue -tapahtuma pidettiin Porissa lokakuun alussa. 

Road Rescue -tapahtuma pidettiin Porissa lokakuun alussa.

Renaultin toimittamat romuautot toimivat koulutuksessa tehokkaina havaintovälineinä. Autovalmistaja ottaa ympäristön huomioon myös pelastuslaitosten käyttöön toimitettavissa autoissa. Romuautot ovat nolla- tai esisarjan autoja, jotka tavallisesti muutenkin romutetaan. Renault on löytänyt niille hyötykäyttöä, jolla pelastetaan ihmisiä.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Lapin Kumi Oy on ostanut Rengas Park Oy:n liiketoiminnan 

Tänään tehdyllä kaupalla Lapin Kumi Oy on ostanut Kangasalalla sijaitsevan Rengas Park Oy:n liiketoiminnan.  ”Olemme jo pidempään kuulleet tiedusteluja, koska…
Ihmiset & Yritykset

Uusi RengasCenter-jäsenliike Heinolaan

RengasCenter-verkosto laajenee Päijät-Hämeessä Heinolassa viiden vuoden ajan toiminut Heinolan Rengaspiste on liittynyt Suomen suurimman yrittäjäomisteisen rengasliikeketjun jäseneksi. Yritys aloitti toimintansa…
Ihmiset & Yritykset

Autovaraosien ja -tarvikkeiden kauppaan erikoistunut yritys uusiutuu voimakkaasti lähikuukausien aikana

Pitkäjärven Auto-osat täytti elokuun alussa 20 vuotta, mutta suuremman muutoksen mikkeliläisille tuttu yritys koki jo paria kuukautta aiemmin, sillä kesäkuun…