Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
03.05.2024

Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui

Lapin Kumin lähes 5 miljoonaa euroa maksanut investointi Jyväskylään on valmistunut, kerrotaan yhtiöltä. Keskeiselle liikepaikalle Seppälänkankaalle on noussut lähes 4 000 neliön upouudet tilat, jotka kasvattavat merkittävästi renkaanvaihto- ja varastointikapasiteettiä. Investoinnin myötä yritys on palkannut lisää henkilökuntaa.

”Uusien toimitilojen myötä pystymme kasvattamaan kapasiteettiä merkittävästi varsinkin renkaiden vaihtosesongeissa. Rengashotellin palvelukyky paranee myös entisestään. Suurin parannus tulee kuitenkin raskaankaluston käyttäjille. Uuden iso piha-alueen ja läpiajettavan asennushallin myötä rekkojen ei tarvitse enää peruutella. Renkaiden vaihto tulee tapahtumaan huippumoderneissa asennustiloissa entistä nopeammin, joten kuljetuskalusto on pois tuottavasta työstä entistä lyhyemmän ajan”, sanoo Lapin Kumin toimitusjohtaja Ville Ruokanen.

Jyväskylä on tärkeä

Lapin Kumilla on viimeisen 10 vuoden aikana ollut kova ja kunnianhimoinen investointiohjelma ja nyt Jyväskylään tehty lähes 5 miljoonan euron investointi on osa sitä. 

”Olemme investoineet viime vuosina paljon mutta samalla olemme pystyneet muuntamaan investoinnit merkittävästi kasvaneeseen liikevaihtoon. Jyväskylän seutu on iso, dynaaminen talousalue ja merkittävä raskaan kaluston risteysasema. Me ” kumilaiset ” olemme luottavaisia, että palvelumme ja tuotteemme saavuttavat uusissa Jyväskylän tiloissa suosion autoilijoiden keskuudessa”, kertoo Ville Ruokanen.

Renkaiden merkitys kasvaa

Suomalaiset autoilijat ovat vuosien saatossa oppineet ymmärtämään renkaiden turvallisuus merkityksen. Talven liukkailla ja kesän vesisateessa renkaiden tulee olla kunnossa. Autoliikenteen sähköistymisen ja korkeiden polttoaineiden hintojen myötä renkaat ovat saaneet uutta merkitystä.

”Sähköauton akilleen kantapää on toimintasäde ja siihen voidaan merkittävästi vaikuttaa valitsemalla autoon matalan vierintävastuksen renkaat. Raskaalla kalustolla polttoaine talous on olennainen seikka kuljetusyrityksen talouden kannalta.  Oikeilla rengasvalinnoilla voidaan merkittävästi vaikuttaa polttoaine talouteen”, toteaa Ruokanen.      

”Renkaiden tekniset uudistukset tuovat haasteita henkilökunnan kouluttamiselle mutta tarjoavat samalla mahdollisuuden erikoisliikkeen liiketoiminnan kasvulle”, selvittää Ville Ruokanen.

Pian 80 vuotta rengasalan historiaa

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ” kumilainen ”. Villen isoisä Veikko Keskiruokanen aloitti liiketoiminnan kumisaappaita korjaamalla. Yhtiö toimii 14 paikkakunnalla ja lisäksi Rovaniemellä on erillinen pinnoitustehdas. Lapin Kumi työllistää 207 vakituista työntekijää ja renkaan vaihto sesongeissa yhtiön palveluksessa on yli 300 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 56 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumin setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.                                               

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Audi päivittää viisi mallisarjaa mallivuodelle 2026 – tekniikkaa, avustimia ja varusteita lisätään

Audi tuo mallivuodelle 2026 päivitykset A5-, Q5-, A6-, A6 e-tron- ja Q6 e-tron -mallisarjoihin. Muutokset koskevat sekä PPE-sähköalustaan että PPC-polttomoottorialustaan…
Ihmiset & Yritykset

Toyota jälleen Suomen myydyin automerkki 2025 – tässä keskeiset luvut

Toyota oli vuonna 2025 Suomen rekisteröidyin automerkki. Henkilö- ja tavara-autoja rekisteröitiin yhteensä 81 037 kappaletta, joista Toyota-malleja 13 018 kappaletta. Kokonaismarkkinaosuus…
Ihmiset & Yritykset

Audi Revolut F1 -team: Audin uusi aikakausi alkaa

Osallistuminen Formula 1:een omalla tehdastiimillä (Audi Revolut F1-team) on Audin uusin strateginen lippulaivahanke. Se tukee brändin teknologista, kulttuurista ja yrittäjyyteen liittyvää uudistumista,…