Siirry sisältöön
Rengas
05.09.2025

Euroopan komissio valmistelee tullisanktioita kiinalaisille henkilöautorenkaille

Euroopan komissio avasi toukokuussa 2025 tutkimuksen, joka koskee Kiinasta tuotujen henkilöautorenkaiden tuontia. Tutkimuksen käynnistivät EU:n alueella toimivat rengas­valmistajat, jotka esittivät kantelun epäoikeudenmukaisesta alihintaisesta tuonnista ja siitä aiheutuvasta vahingosta eurooppalaisille tuottajille.

EU:n vuoden 2024 markkina-arvo henkilöautorenkaiden rengassegmentillä oli yli 18 miljardia euroa, ja ala työllistää noin 75 000 ihmistä 14 EU-maassa. Jos tutkimus vahvistaa hintojen epäoikeudenmukaisuuden ja niiden aiheuttaman vahingon alalle, Euroopan komissio voi puuttua tilanteeseen tullimääräyksillä. Tilapäisiä toimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön jo kahdeksan kuukauden sisällä. 

Tullipakotteet näkyvät Suomessa viiveellä, hinnoittelu muuttuu 

Kiinalaisten henkilöautorenkaiden tullipakotteet voivat vaikuttaa suoraan suomalaisiin renkaiden maahantuojiin ja tukkureihin, jotka ovat vahvasti riippuvaisia kiinalaisesta tarjonnasta, erityisesti budjettiluokassa. Mahdolliset tullit voivat muuttaa Suomen rengasmarkkinoiden hinnoittelua ja saatavuutta tulevina talvikuukausina.

Tullipakotteet muuttavat Euroopan rengasmarkkinoiden dynamiikkaa merkittävästi. Globaalitukkurit lopettivat elokuun jälkeen kiinalaisten henkilöautorenkaiden sisäänostot ainakin väliaikaisesti. Kiinan tuotantokapasiteetin siirto kestää, ja alalla liikkuu paljon huhuja tuotannon alasajoista. Esitimme suomalaisille rengasmaahantuojille ja rengasalan asiantuntijoille kysymyksiä aiheesta. 

Mikko Hänninen, Rengasduo:

”Pakotepäätös vaikuttaa väistämättä kaikkien rengaskaupan ammattilaisten toimintaan Suomessa ja Euroopassa. Kiinalaisten rengasmerkkien tuotanto on jo nyt keskittynyt suurelta osin Kiinaan, ja tullisäännöt on otettu markkinoilla huomioon. Yhdellä neljästäkymmenestä renkaiden valmistajasta on tuotantolaitoksia vain Kiinassa, joten vaikutukset ovat mielenkiintoisia seurattavia. Tulevaisuudessa tullipäätösten vaikutukset eurooppalaiseen rengasalaan tulevat varmasti näkyviin.” 

Ovatko tullipakotteet mielestänne tarpeellisia? Kuka hyötyy ja kuka kärsii? 

”Hyödyt ja haitat tulevat ilmi viiveellä, kun koko Euroopan markkina sopeutuu uusiin sääntöihin. Maailmantaloutta rakennettiin pitkään yhteistyön varaan, mutta nopeasti muuttuvat rajat ja tullikäytännöt haastavat tätä rakennetta. Lopulliset vaikutukset nähdään vasta ajan kuluessa.” 

Jyrki Aarnivaara, Pirelli Nordic:

Miten pakotteet vaikuttavat Pirellin toimintaan? 

”Pirellillä on Kiinassa kaksi tehdasta, jotka vastaavat pääasiassa Aasian kysyntään. Yritys on myös jo aikaisemmin suunnitellut siirtävänsä tuotantoa Eurooppaan. Tällä hetkellä ei ole osoituksia siitä, että pakotteet vaikuttaisivat suoraan Pirellin operatiiviseen toimintaan.” 

Näkyykö toimitusten viivästymisiä?

”Ei, talvituotteet ovat jo tällä hetkellä markkinoilla tuotantosuunnitelmien mukaan, ja toimitukset sujuvat normaalisti.” 

Miten Pirelli näkee markkinat?

”Pirelli uskoo vahvasti vapaaseen kilpailuun. Alalla on jo nyt tuotteita eri hintaluokissa – osa keskittyy edullisiin renkaisiin, ja osa, kuten Pirelli, panostaa korkeaan laatuun. Uskomme, että eurooppalaiset valmistajat säilyttävät asemansa, ja markkinat vastaavat kysyntään erilaisilla tuotteilla.” 

Juha Luume, NDI Finland:

Miten tullipakotteet vaikuttavat toimitusvarmuuteen?

”Kaupallinen tilanne on ollut ennallaan, ja toimitukset ovat sujuneet hyvin. Haasteena ovat sesonkiin ajoissa saatavat tuotteet, mutta nämä haasteet eivät välttämättä liity tullipakotteisiin. Tulevan talven osalta uskomme, että edulliset talvirenkaat riittävät kysyntään, ja markkinoilta löytyy varmasti sopivia vaihtoehtoja. Pulaa ei ole odotettavissa.” 

Miten poliittiset päätökset vaikuttavat markkinoihin?

”Me emme halua tulla poliittisten päätösten osapuoleksi, vaan luotamme markkinoiden joustavuuteen. Hinta todennäköisesti nousee, mutta kuluttajat löytävät edelleen riittävästi sopivia renkaita.” 

Jukka Heiskanen, Vannetukku.fi:

Miten tilanne näkyy Vannetukulla?

”Kukaan kauppiaspuolella ei tiedä varmasti tullihankkeen etenemisestä. Kokemusta on kuorma-auton renkaiden tulleista, jotka siirsivät valmistusta toisiin maihin. Sama tapahtuu henkilöauton renkaissa. Eri tehtailla on erilaiset valmiudet tähän muutokseen. Meidän päämiehillämme valmius on hyvä, mutta joukossa on myös niitä, joilla muutos vie aikaa.”

Rutger Veerman, Vimexa, Autotek Oy:

”Viimeiset yksityiskohdat tullin vastatoimenpiteistä ovat vielä selvittämättä, ja EU-komissio antaa markkinoille varsin pitkän valmistautumisajan, yli kuusi kuukautta, jotta markkina ehtii jo osittain sopeutua ja tehdä ennakointeja. Myös EUDR-järjestelmän vaikutukset tulevat näkymään eurooppalaisilla rengasmarkkinoilla alkaen tammikuusta 2026. Vuonna 2024 Eurooppaan tuotiin lähes 120 miljoonaa rengasta Kiinasta, mikä tarkoittaa 72 % koko tuontimäärästä. On siis hyvin ilmeistä, että tulevina vuosina 2026–2027 kohtaamme merkittävän puutteen.

Alan avainpelaajat toki siirtävät aktiivisesti tuotantoaan muihin Aasian maihin, kuten Vietnamiin, Thaimaahan ja Kambodzaan, mutta tämän mittakaavan suurten volyymien uudelleenohjaaminen ei tapahdu heti. Näemme myös seuraavan viiden vuoden aikana trendin, jossa Aasian suurimmat tehtaat aloittavat tuotantoa Euroopassa. Näin ollen vuoteen 2030 mennessä kiinalaiset suuret toimijat ovat kehittyneempiä, fiksumpia ja paremmassa kilpailuasemassa.”

Tamlin Human, Goodyear: 

”Goodyear on edelleen varma kyvystään toimittaa tuotteita suunnitellun ennusteen mukaisesti Suomessa. Suunnitelma on tehty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, jotta voidaan ennustaa markkinatarpeita ja varmistaa tuotteiden oikea-aikainen saatavuus.

Yrityksen talvirengassarjat, muun muassa UltraGrip Ice 3 ja UltraGrip Arctic 2 -renkaat, valmistetaan Euroopassa. Tämä edistää Goodyearin läheisyyttä tärkeisiin markkinoihin. Lisäksi talvirengasvalikoimaan on lisätty uusia malleja. Goodyear uskoo talvituotevalikoiman olevan monipuolinen ja kattava. Goodyear on sitoutunut talvituotteiden kehittämiseen ja tarjonnan merkittävään laajenemiseen eri ajoneuvoluokissa.” 

Michelinin virallinen kommentti prosessiin on, että globaalisti toimivana yhtiönä Michelin noudattaa tiukasti niiden maiden ja alueiden lakeja ja säädöksiä, joissa se toimii, ja puolustaa avoimen markkinaympäristön merkitystä. Michelin on sitoutunut edistämään korkeaa laatua ja kestävää kehitystä rengasalalla, todetaan konsernilta.

Lisää aiheesta

Rengas

Vuoden 1924 Lorraine-Dietrich Autotek Oy:n asiakkaana:

Retrorenkaat ainutlaatuseen museoautoon Heinäkuun alussa iltaisella Kauppatorilla pidettiin museoautotapahtuma. Huomioni kiinnittyi upeaan Lorraine-Dietrich -autoon. Menin juttelemaan auton omistajan kanssa, ja …
Rengas

Elämäsi tärkeimmät neliösentit, 8.–28.9.2025

ARL lanseeraa uuden liikenneturvallisuuskampanjan Rengasalan ja liikenneturvallisuuden parantaminen vaatii jatkuvaa tietoisuuden lisäämistä autoilijoiden keskuudessa, todetaan Autonrengasliitosta. Tämän vuoden liikenneturvallisuuskampanjan pääkohteena…
Rengas

ALCAR Finland Oy aloitti Alcoa® Wheels:n kuorma-autojen alumiinivanteiden maahantuojana

Alcoa® Wheels -kuorma-autojen alumiinivanteet täydentävät ALCAR Finland Oy:n raskaan kaluston tuotevalikoimaa kuorma-autojen teräsvanteiden ja TPMS tunnistimien lisäksi.  ”Kestävyys, pintakäsittely ja…