Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
14.05.2025

Road Mobility Services ostaa Vesalan Renkaan Hollolasta

Vuonna 2011 perustettu Vesalan Rengas on nimensä mukaisesti erikoistunut rengaspalveluihin, henkilö- ja pakettiautoihin Hollolan Tarmontien toimipisteessä, sekä raskaan kaluston palveluihin Rengassupantiellä Hollolassa.

Veslan Renkaan liittyminen osaksi Road Mobility Services-konsernia on meille tärkeä askel kohti tavoitettamme tuoda rengaspalvelumme saataville mahdollisimman laajasti, kertoo RMS:n toimitusjohtaja Miika Leppänen.

Jo ennestään RMS:ään kuuluu kolmella paikkakunnalla toimiva,s niin ikään RengasCenter-ketjuun kuuluva KL-Rengas, jonka lisäksi ryhmään on liittymässä myös muita liikkeitä vielä kevään ja alkukesän aikana.

Vesalan renkaan yrittäjä Mika Leminen

Palvelutarjonta laajenee

Vesalan Rengas on tunnettu ammattitaitoisesta ja hyvästä asiakaspalvelustaan jonka osaamista arvostetaan myös ammattiliikenteen puolella.

RMS toimi jo Lahden seudulla Lahden Hinauspalvelu Oy:n kautta. Yhteistyössä sisaryhtiön kanssa pystymme laajentamaan päivystyspalveluamme ja tuomaan erityisesti raskaan kaluston rengaspalvelut entistä laajemmin saataville 24/7, kertoo Vesalan renkaan yrittäjä Mika Leminen.

Synergiat ja tulevaisuus

Osana Road Mobility Services-konsernia Vesalan rengas ja tämän asiakkaat tulevat hyötymään konsernin tuomista eduista, kuten entistä paremmista hankintakanavista, digitaalisista työkaluista ja entistä laajemmista päivystyspalveluista.

Vesalan Rengas jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään ja työntekijät jatkavat yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä.

RMS:ään liittyminen antaa meille pääsyn laajaan verkostoon tuo meille enemmän resursseja liiketoiminnan kehittämiseen. Tämä tulee jatkossa hyödyttämään myös asiakkaitamme merkittävästi. Olen iloinen siitä että voimme jatkaa palvelun tarjoamista paikallisella otteella ja yrittäjämäisellä asenteella, mutta nyt suuremman organisaation tuen kanssa, sanoo Leminen.

RMS jatkaa aktiivisesti yritysostojen parissa. Tällä hetkellä meillä on viisi rengasliikettä sekä hinauspalveluita kymmenellä paikkakunnalla. Käynnissä on useita keskusteluita mm. hinausliikkeiden, rengasliikkeiden ja raskaan kaluston korjaamoiden kanssa. Jatkossa meiltä tuleekin saamaan kaikkia palveluita helposti saman ryhmittymän sateenvarjon alta, erityisenä painopisteenä ympäri vuorokauden toimivat päivystyspalvelut, jatkaa Leppänen.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Autovaraosien ja -tarvikkeiden kauppaan erikoistunut yritys uusiutuu voimakkaasti lähikuukausien aikana

Pitkäjärven Auto-osat täytti elokuun alussa 20 vuotta, mutta suuremman muutoksen mikkeliläisille tuttu yritys koki jo paria kuukautta aiemmin, sillä kesäkuun…
Ihmiset & Yritykset

 Arto Somero ja kaksi Valmet 1100 -traktoria: paluu juurille huiman rengasuran kautta

Arto Somero haaveili pitkään toisesta Valmet-harrastetraktorista. Maatilalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneelle Artolle koneet eivät ole vieraita: hänellä on ollut lukuisia…
Ihmiset & Yritykset

Veli Waaramäki, Örum: e-Expert pitää korjaamon ajan hermolla

Tekijäpäivät 2025 -tapahtumaan osallistuva e-Expert tarjoaa monimerkkikorjaamoille osaamiskonseptin erityisesti sähkö- ja hybridiajoneuvojen huolto- ja korjaustöitä varten. e-Expert-konseptin tarkoituksena on tarjota…