Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
30.04.2025

Kolmekymmentä vuotta Scasonilla – Mika Kauhasen renkaantäyteinen tie

Kun Mika Kauhanen astui Scasonin ovista sisään elokuussa 1995, hän ei arvannut, että edessä olisi vuosikymmenten mittainen matka. Alkuun työ oli muuta kuin mitä hän oli odottanut – mutta samalla se oli uuden alku. Nyt, 30 vuotta myöhemmin, Mika vastaa henkilöautojen renkaiden myynnistä jälleenmyyjäyrityksille. 

”Alussa jännitti – nyt tunnen olevani kotona”

– Ensimmäinen viikko Scasonilla jäi mieleen: oli kuuma ja raskasta. Mutta työporukka oli heti hyvä, ja osa niistä samoista tyypeistä on täällä vieläkin. Se teki alusta alkaen työpaikasta mieluisan, Mika muistelee.

Mikan ura alkoi rengaspinnoittajana henkilöautopuolella. Sen jälkeen hän siirtyi varastomieheksi, eteni varastopäälliköksi, kävi hetkellisesti ”naapurissa” ja palasi Scasonille takaisin – tällä kertaa henkilöautojen renkaiden myyntiin, jossa hän on toiminut jo 16 vuotta.

Renkaat ovat muuttuneet – ja autot vielä enemmän

Kun Mikalta kysyy, miten rengasala on muuttunut 30 vuoden aikana, vastaus liittyy ennen kaikkea ajoneuvokantaan:

– Suurin muutos on tapahtunut autoissa. Ennen riitti muutama rengaskoko, nyt pitää löytyä kaikkea – vanhoihin autoihin pieniä kokoja ja sähköautoihin jopa 22-tuumaisia renkaita. Ja kun tuumakoot kasvavat, nousevat hinnatkin, Mika kertoo.

Mika muistuttaakin, että itse renkaat ovat kehittyneet paremmiksi: kestävyys, mukavuus ja turvallisuus ovat menneet eteenpäin. Mutta samalla kuluminen on lisääntynyt – autojen painot ja voimat ovat kasvaneet, ja kiihdytykset sekä voimakkaat jarrutukset kuluttavat renkaita entistä nopeammin.

– Lempeä ajotapa on renkaan paras kaveri. Myös sähköautojen yleistyminen on tuonut omat haasteensa renkaille. Moni kuluttaja ei tiedä, kuinka voimakkaasti sähköauto jarruttaa moottorilla – ja se syö renkaita nopeammin kuin perinteinen jarrutus.

”Haluan nähdä, mihin ala menee seuraavaksi”

Mika Kauhanen sanoo viihtyneensä Scasonilla näin pitkään, koska työ on antanut mahdollisuuden kehittyä.

– Työnkuva on muuttunut ja minä sen mukana. Perusturva ja hyvä henki ovat Scasonilla aina olleet läsnä, mutta on myös uudistuttu. Rengasvalikoima on kasvanut ja tarjontaa kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeisiin.

Vaikka Mikalla on rengasalan uraa takana jo 30 vuotta, hän ei ole ripustamassa työhanskoja naulaan vielä pitkään aikaan. 

– Motivaatio tulee asiakkaista – he haastavat ja pitävät työn mielenkiintoisena. Haluan nähdä vielä, miten ala muuttuu seuraavan 10–15 vuoden aikana. Kehitys ei lopu tähän, ei renkaissa eikä autoissa, Mika Kauhanen summaa.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Lapin Kumi Oy on ostanut Rengas Park Oy:n liiketoiminnan 

Tänään tehdyllä kaupalla Lapin Kumi Oy on ostanut Kangasalalla sijaitsevan Rengas Park Oy:n liiketoiminnan.  ”Olemme jo pidempään kuulleet tiedusteluja, koska…
Ihmiset & Yritykset

Uusi RengasCenter-jäsenliike Heinolaan

RengasCenter-verkosto laajenee Päijät-Hämeessä Heinolassa viiden vuoden ajan toiminut Heinolan Rengaspiste on liittynyt Suomen suurimman yrittäjäomisteisen rengasliikeketjun jäseneksi. Yritys aloitti toimintansa…
Ihmiset & Yritykset

Autovaraosien ja -tarvikkeiden kauppaan erikoistunut yritys uusiutuu voimakkaasti lähikuukausien aikana

Pitkäjärven Auto-osat täytti elokuun alussa 20 vuotta, mutta suuremman muutoksen mikkeliläisille tuttu yritys koki jo paria kuukautta aiemmin, sillä kesäkuun…