Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
05.05.2025

Witekin Showroomin avajaiset Mansen Mörinöillä

Mansen Mörinöillä saatiin nauttia kevätsäästä niin auringon kuin räntäsateenkin muodossa. Witekin Showroomilla oli kuitenkin tasaisen lämmintä, kun tapahtumassa kävijät pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan Witekin valoisaan ja avaraan näyttelytilaan kahvi- ja lettutarjoilun lomassa.

Avajaiset Mansen Mörinöillä.

Avajaisissa oli esillä mm. Hunterin, Ebersbächerin, Stahlwillen kuin muidenkin Witekin edustamien tuotteiden valikoimat.

Lisäksi kävijät pääsivät tutustumaan Metropolian opiskelijoiden rakentama sähköformulaan, RealMachineryn asentajien jokkisautoon sekä AutoItalyn Aston Martin -urheiluautoon.

Metropolian Formulatiimistä Lauri Torvelainen ja Joonas Järvinen.

Uusi tila löytyy RealMachineryn toimitilan vierestä, osoitteesta Realparkinkatu 4. Samassa näyttelytilassa ovat esillä myös Wilogin logistiikkaratkaisut ja Mazakin työstökoneet. Näyttelytila on jatkossa avoinna joko tapahtumien aikana tai erikseen sovitusti.

Witekin Jesper Kieloaho, Henri Helasmäki ja Jari Vilén.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Miten olisi aamukahvit hyvässä seurassa?  

Autoalan Palvelutuottajat järjestää kuluvana vuonna aamukahvi­tuokioita Teamsissa. Noin puolen tunnin mittaisen kahvittelun aikana järjestön hallituksen puheenjohtaja Harri Heilimä esittelee alan…
Ihmiset & Yritykset

BestDrive ja Autotarvike yhteistyöhön – tavoitteena entistä vahvempi palvelu ja osaaminen

BestDrive-ketju ja Rengastien Autotarvike Oy ovat sopineet valtakunnallisesta yhteistyöstä, joka tuo BestDriven autohuolloille käyttöön Autotarvikkeen laajan varaosa-, tarvike- ja palveluvalikoiman…
Ihmiset & Yritykset

Tesla esittelee Full Self-Driving (Supervised) -kyyditykset Suomessa

Tesla-omistajat ovat ajaneet jo yli 11 miljardia kilometriä maailmanlaajuisesti Full Self-Driving (Supervised) -toiminnon ollessa käytössä, mutta nyt tämä ominaisuus saapuu…