Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
05.05.2025

Witekin Showroomin avajaiset Mansen Mörinöillä

Mansen Mörinöillä saatiin nauttia kevätsäästä niin auringon kuin räntäsateenkin muodossa. Witekin Showroomilla oli kuitenkin tasaisen lämmintä, kun tapahtumassa kävijät pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan Witekin valoisaan ja avaraan näyttelytilaan kahvi- ja lettutarjoilun lomassa.

Avajaiset Mansen Mörinöillä.

Avajaisissa oli esillä mm. Hunterin, Ebersbächerin, Stahlwillen kuin muidenkin Witekin edustamien tuotteiden valikoimat.

Lisäksi kävijät pääsivät tutustumaan Metropolian opiskelijoiden rakentama sähköformulaan, RealMachineryn asentajien jokkisautoon sekä AutoItalyn Aston Martin -urheiluautoon.

Metropolian Formulatiimistä Lauri Torvelainen ja Joonas Järvinen.

Uusi tila löytyy RealMachineryn toimitilan vierestä, osoitteesta Realparkinkatu 4. Samassa näyttelytilassa ovat esillä myös Wilogin logistiikkaratkaisut ja Mazakin työstökoneet. Näyttelytila on jatkossa avoinna joko tapahtumien aikana tai erikseen sovitusti.

Witekin Jesper Kieloaho, Henri Helasmäki ja Jari Vilén.

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

Lapin Kumi Oy on ostanut Rengas Park Oy:n liiketoiminnan 

Tänään tehdyllä kaupalla Lapin Kumi Oy on ostanut Kangasalalla sijaitsevan Rengas Park Oy:n liiketoiminnan.  ”Olemme jo pidempään kuulleet tiedusteluja, koska…
Ihmiset & Yritykset

Uusi RengasCenter-jäsenliike Heinolaan

RengasCenter-verkosto laajenee Päijät-Hämeessä Heinolassa viiden vuoden ajan toiminut Heinolan Rengaspiste on liittynyt Suomen suurimman yrittäjäomisteisen rengasliikeketjun jäseneksi. Yritys aloitti toimintansa…
Ihmiset & Yritykset

Autovaraosien ja -tarvikkeiden kauppaan erikoistunut yritys uusiutuu voimakkaasti lähikuukausien aikana

Pitkäjärven Auto-osat täytti elokuun alussa 20 vuotta, mutta suuremman muutoksen mikkeliläisille tuttu yritys koki jo paria kuukautta aiemmin, sillä kesäkuun…