Siirry sisältöön
Ihmiset & Yritykset
21.09.2022

Ukrainan sodan moninaiset vaikutukset

Teräksen korkea hinta on siivittänyt Pohjoismaisen teräskonsernin SSAB:n tuloksen ilmavaan lentoon alkuvuoden aikana. Tästä huolimatta markkinanäkymät ovat epävarmat muun muassa kierroksia ottavan inflaation, komponenttipulan sekä logistiikkaketjujen häiriöiden takia. Markkinahäiriöiden vaara on olemassa myös liittyen Venäjä-pakotteisiin ja Ukrainan sodan muihin vaikutuksiin. Kuva: SSAB

Puoli vuotta kestäneellä sodalla Ukrainassa on ollut tuntuva vaikutus maailman ruokahuoltoon, raaka-aine- ja energiamarkkinoihin sekä ajoneuvo- ja rengasteollisuuden ja varaosavalmistajien toimintaan.

Kauppasota ja korona

Aloitetaan lähihistorian lyhyellä kertauksella. Mikropiirien ja prosessoreiden saatavuusongelmat alkoivat pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen vuosina 2017 – 2021 vallassa ollut presidentti Donald Trump hallintoineen julisti kauppa­sodan Kiinaa vastaan. Samalla astuivat voimaan teknologian vientirajoitukset, joilla on ollut haitallinen vaikutus puolijohteiden ja niiden raaka-aineiden monimutkaisiin toimitusketjuihin. 

Tuotannon rajoitusten lisäksi myös koronapandemialla on ollut vaikutuksensa: kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut, kun koteihinsa pari vuotta sitten ainakin puolittain pakotetut kansalaiset ovat runsain joukoin ostaneet tietokoneita ja uusinta viihde-elektroniikkaa.

Juuri kun korona näytettiin saatavan jollain tapaa aisoihin, hyökkäsivät Venäjän asevoimat kuluvan vuoden helmikuussa Ukrainaan. Alkoi järjetön, edelleen riehuva sota, jonka vaikutuksia maailmankauppaan ja eri toimialoihin on voinut vain äimistellä. 

45 miljoonan asukkaan Ukraina on osoittautunut tärkeäksi toimijaksi moninaisilla aloilla lähtien teräksestä, mineraaleista, lannoitteista, viljasta ja ajoneuvoteollisuuteen liittyvistä laajoista toiminnoista. Ukrainassa on – tai ainakin on ollut – yli 20 monikansallista ajoneuvoteollisuuteen liittyvää yritystä, joilla on ollut yli 30 tuotanto­laitosta. Nämä tehtaat ovat toimittaneet valmistamiaan tuotteita joko suoraan autotehtaiden kokoonpanolinjoille tai sekundäärisesti varaosien toimitusketjuihin.

Esimerkiksi Volvo Cars raportoi tehneensä vakaan tuloksen toisella vuosineljänneksellä, kun otetaan huomioon maailmankaupan epävarmuustekijät, nousevat raaka-aineiden hinnat ja toimitusketjun rajoitukset. Myös koronatilanteella on ollut vaikutuksensa. Kuva Volvon Daqingin (Kiina) tehtaalta. Kuva: Volvo Cars

Venäjän vastaiset talouspakotteet

Venäjään kohdistetuilla talouspakotteillakin on ollut vaikutusta. Markkina-arvioiden mukaan Venäjällä on hallussaan noin 40 % globaalista palladiumin kaupasta. Jalometalli palladiumia tarvitaan esimerkiksi katalysaattoreihin, mutta sille on tarvetta myös elektroniikan komponenttien tuotannossa. Viime kuukausien aikana palladiumin hinta raaka-ainemarkkinoilla on noussut korkeimpaan arvoonsa.

Lue koko artikkeli tilaamalla RVK-Uutiset

Lisää aiheesta

Ihmiset & Yritykset

AD-Vuosikokous 2023 Helsingissä keräsi 300 osallistujaa

”Autokorjaamoketjut”, MT Tutkimustalo AD-Vuosikokous pidettiin huhtikuun puolessavälissä Clarion-hotellissa Helsingin Länsisataman läheisyydessä Jätkäsaaressa. Kokoukseen osallistui ennätyksellinen määrä ketjun jäseniä. AD-autokorjaamoiden määrä…
Ihmiset & Yritykset

Toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi, SATL: Messukonseptin uudistaminen on avain tulevaisuuteen

Autokorjaamoalan ammattitapahtumaa Autokorjaamo 2023 -messuja ei järjestetä 13.–14.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma ei siirry uuteen ajankohtaan, mutta SATL on mukana keskustelemassa Messukeskuksen ja autokorjaamoalan kanssa tulevaisuudessa järjestettävistä alaan liittyvistä tapahtumista.
Ihmiset & Yritykset

Autokorjaamo-messut haudattiin. Mitä seuraavaksi?

Huhtikuussa tuli tieto, ettei Autokorjaamo-tapahtumaa järjestetä. Pitkittynyt odotus päättyi järjestäjätahojen yksimieliseen päätökseen haudata Suomen jälkimarkkinoiden erikoismessut lopullisesti.