Siirry sisältöön

 Kesätyössä Wihurilla: Itsenäistä asiakastyötä tiimin tuella

Opiskelija Oskari Salo löysi työtilaisuuden, kun Wihurin teknisen kaupan myyntijohtaja vieraili Metropolia-ammattikorkeakoulun teknisen myynnin kurssilla. Kesätyö Witekin asiakashankinnassa sisälsi vastuuta, vapautta ja vaihtelua. Vastaanotto ja työilmapiiri Wihurilla yllättivät Salon, joka sai monipuolisen perehdytyksen ja oppi kesän aikana joka päivä jotakin: myyntityötä, asiakkaiden lähestymistä ja itsevarmuutta, mutta myös epäonnistumista ja siitä yli pääsemistä.

Keväällä 2025 insinööriopiskelija Oskari Salon valitsemalla teknisen myynnin kurssilla tuli vastaan kiinnostava vierailija. ”Wihurin teknisen kaupan myyntijohtaja antoi meille hyviä vinkkejä, kuinka aloittaa ja menestyä teknisen myynnin alalla”, muistelee mSalo. Esityksen lopussa mainostettiin vielä Witekillä avoinna olevaa kesätyöpaikkaa. Vaikka konetekniikan insinööriksi opiskeleva Salo oli jo hakenut lukuisia työpaikkoja kesäksi, ei Wihuri ollut noussut hakukohteena erityisesti esiin. Nyt myyntitehtävistä kiinnostunut Salo kuitenkin näki kiinnostavan mahdollisuuden ja päätti tavoitella paikkaa. 

Paikka auki aktiiviselle opiskelijalle 

”Hakuprosessi oli helppo mutta vaati paljon omatoimisuutta”, Salo luonnehtii. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että heti luennon jälkeisenä päivänä Salo tarttui puhelimeen, soitti esitysdioissa mainitulle Satu Salomaalle ja kertoi olevansa hyvin kiinnostunut tarjolla olevasta työtehtävästä. Sen jälkeen hakuprosessi eteni sähköpostitse lähetetystä CV:stä ja esittelykirjeestä työhaastatteluun, jossa Salo sai kertoa tarkemmin itsestään ja kuulla lisää työtehtävästä. Reilun viikon kuluttua saapui odotettu puhelu: Salo oli saanut paikan.  

Wihurin Satu Salomaa kertoo, että yhteistyö oppilaitosten kanssa on yritykselle tuttua, joten myös kesätyöntekijän hakeminen oppilaitoksista  tuntui luontevalta. ”Päätimme kokeilla hieman erilaista lähestymistapaa uusasiakashankintaan ja samalla tarjota aktiiviselle nuorelle opiskelijalle kasvun paikan. Olemme iloisia siitä, että saamme olla mukana tukemassa nuoria työelämään siirtymisessä”, Salomaa taustoittaa. 

Opiskelija Oskari Salo: Myyjien kehut ja palautteet ovat olleet hyviä. Kaiken kaikkiaan sain aina apua, ohjausta ja mentorointia, kun sitä tarvitsin ja halusin. Palaute on ollut aina positiivista ja rakentavaa. Varsinkin Sadun tsemppaavat ja motivoivat palautteet ovat olleet kivoja.

Witekillä heti tiimin jäseneksi 

Oskari Salolla oli entuudestaan monipuolista työkokemusta muun muassa pakettiauton kuljettamisesta, tiskaamisesta hotellissa, narikkatyöstä ja hyllyttämisestä ruokakaupassa. Pesti Witekin asiakashankinnassa oli silti hyppy kokonaan uudenlaiseen työtehtävään. Salo sai kuitenkin yllättyä positiivisesti siitä, kuinka perehdytykseen ja ohjaukseen panostettiin ja kesätyötekijä otettiin vastaan tasavertaisena tiimin jäsenenä. Perehdytys kesti noin kaksi viikkoa, ja siihen sisältyi muun muassa tutustumista koneisiin ja laitteisiin sekä työturvallisuuskoulutus.  

Olennaista oli myös päästä seuraamaan käytännön työtä. ”Kuljin muiden myyjien matkassa eri korjaamoissa ja seurasin sivusta, miten minun työtäni tehdään”, Salo kuvailee tutustumisvaihetta. Kokeneempien myyjien ohjaus jatkui senkin jälkeen, kun omaa työtä pääsi tekemään itsenäisesti. ”Myyjien kehut ja palautteet ovat olleet hyviä. Kaiken kaikkiaan sain aina apua, ohjausta ja mentorointia, kun sitä tarvitsin ja halusin. Palaute on ollut aina positiivista ja rakentavaa. Varsinkin Sadun tsemppaavat ja motivoivat palautteet ovat olleet kivoja”, Salo kiittelee. Kesän mittaan uuden tulokkaan ideat ja näkemykset otettiin huomioon tasavertaisina muiden kanssa, mistä Salo on ollut erityisen iloinen. 

Vastuunkantoa ja aloitteellisuutta 

”Työssäni kiertelen korjaamoja ja rengasliikkeitä ympäri Suomea. Jaan kahta lehteä, Autoextraa ja Stahlwillen työkaluesitettä. Kartoitan korjaamopäälliköiltä, ovatko korjaamon puolella laitteet kunnossa ja onko uusia laitehankintoja mielessä. Kerron myös meidän laitteistamme ja palveluistamme. Otan tarjouksia ylös ja välillä teen niitä itse”, Salo listaa monipuolista työnkuvaansa. Hänelle työn parhaita puolia ovat sen itsenäisyys ja vastuun kantaminen, joita toisaalta seuraa myös vapaus suunnitella omat työpäivät ja reitit: ”Saan itse valita, minne päin Suomea menen, montako kohdetta kierrän ja miten lähestyn asiakkaita.” 

Työnantajakin on pannut merkille Salon itsenäisen työotteen. ”Vaikka ensisijaisena tavoitteenamme kesätyöntekijälle oli liidien keruu ja uusien asiakkaiden kontaktointi, on Oskari tehnyt jo itsenäisesti tarjouksia ja kauppaakin on saatu”, Satu Salomaa kehuu. ”Kokeilu oli todella onnistunut, eikä vähiten sen vuoksi, että Oskari on osoittautunut todella aktiiviseksi ja oppivaiseksi. Myös kokeneemmat myyjämme ovat ottaneet positiivisen nuoren todella hyvin vastaan, opastaneet alkuun ja tukeneet.” 

Taskussa monipuolisia myyntialan taitoja 

Oskari Salo kokee työn antaneen paljon sellaista, mistä olisi ilman kesäpestiä jäänyt paitsi. Liikkuva työ ja vastuun hallitseminen ovat olleet mieleen, ja kesä on ollut opettavainen ja motivoiva. ”Olen omasta mielestäni oppinut kaikkea, mitä tekniseen kauppaan voi liittyä. Olen oppinut laitteidemme perusteet ja kaupallisella alalla tärkeän SAP-järjestelmän käyttöä. Ennen kaikkea olen saanut taitoja lähestyä asiakasta: pelisilmäni ja tilannetajuni ovat kehittyneet kesän aikana, mikä todella auttaa urallani eteenpäin”, Salo arvioi. ”Olen oppinut kokemuksen kautta, että jokainen korjaamo ja rengasliike on erilainen, jokaisessa paikassa on töissä omanlaisiaan ihmisiä. Kun kierrän korjaamoja, olen rehellinen ja oma itseni. Se vie jo pitkälle!” 

Satu Salomaa on samoilla linjoilla: ”Meillä rekrytoinneissa ratkaisee eniten asenne. Onnistuneen kokeilun jälkeen on hyvin todennäköistä, että jatkamme projektia tulevaisuudessakin.”

Wihuri Oy Tekninen Kauppa: Ajoneuvotekniikkaan liittyvä kokonaispalvelu on nyt Witek

Wihuri Oy Teknisen Kaupan korjaamolaitteet, työkalut, ajoneuvolämmittimet ja ilmastointi sekä niihin liittyvät palvelut ovat nyt nimeltään WITEK. Tarkoituksena on helpottaa tuotteiden ja palveluiden löytämistä ja yhteistyötä asiakkaan suuntaan, kun Witekin sisällä työskentely on saumatonta ja asiantuntijat löytyvät helposti. Nettisivumme uudistuivat ja palvelut löytyvät helposti yhdestä paikasta osoitteesta www.witek.fi. Sivusto on rakennettu asiakaslähtöisesti sen mukaan, mihin toimialaan liittyviä palveluja asiakas etsii. Witek palvelee sekä raskaan että kevyen kaluston asiakkaita niin korjaamoita kuin muitakin alan toimijoita, kuten kuljetusliikkeitä, teollisuutta ja urakoitsijoita. Witek kattaa kokonaispalvelun suunnittelusta jälkimarkkinointiin.

Autoala muuttuu – olemme mukana muutoksessa

Autoala elää suurta muutosta ja Witek pyrkii vastaamaan muutoksen tuomiin haasteisiin mahdollisimman kattavasti. Autokannan sähköistymisen myötä autokorjaamon myynnin painopiste muuttuu merkittävästi. Kun polttomoottoriautoissa konepellin alla tehtävien huoltotoimenpiteiden osuus on 40 % kaikista huoltotoimenpiteistä, sähköautoissa lukema on noin 14 %. Auton alustaan liittyvät toimenpiteet taas muodostavat polttomoottoriautoissa noin 51 % kaikista toimenpiteistä ja sähköautoissa 72 %. Suuri osa sähköautoihin liittyvistä huoltotoiminnoista liittyy autojen alustaan. Witek tarjoaa oikeat laitteet juuri tällaiseen huoltotoimintaan. 

Hunter Engineering Companyn pyöränsuuntauslaitteet sekä rengas- ja tasapainotuskoneet ovat alansa ehdotonta huippua, joissa korjaamolaitteiden merkitys korostuu. Hunter Engineering Companyn laitteilla töitä pystyy tehostamaan huomattavasti sekä ajan että työn laadun suhteen. Laadukkaiden työkalujen ja korjaamolaitteiden etuna on myös työturvallisuus ja muiden vahinkojen eliminointi. Modernista ja laadukkaasta laitekannasta on korjaamoille etua myös pätevän henkilöstön rekrytoinnissa. Laitteiden avustavat ominaisuudet puolestaan auttavat tasalaatuiseen lopputulokseen, työntekijästä riippumatta. Eri kieliset (myös suomenkieliset), helposti tulkittavat opastukset läpi työvaiheiden, helpottavat asentajan työtä ja karsivat inhimilliset unohdukset.

Witekin palvelut kattavat kaiken suunnittelusta jälkihoitoon

Witekin palveluun kuuluu korjaamosuunnittelu ja konsultointi. Witekin korjaamolaiteasiantuntijat opastavat, mikä on eri käyttötarkoituksiin paras ratkaisu myös vastuullisuus, ympäristönäkökohdat ja erityisesti työturvallisuus, ergonomia ja toimivuus huomioiden. Ympäristöystävällisyydestä yhtenä esimerkkinä ovat Ecotechnicsin ilmastoinninhuoltolaitteet. Niillä pystyy kierrättämään noin 98 % kylmäaineesta. Witekin asiantuntijat auttavat myös apua erilaisten rahoitusmuotojen kanssa, mm. leasingratkaisut ovat kasvava rahoitusmuoto laiterahoituksessa. Laitemyyntiin sisältyy aina myös perusteellinen käyttökoulutus.

Witekin pienlaitehuoltoyksikkö hoitaa laiteasennukset sekä huolto-, korjaus- ja ylläpitopalvelut. Korjaamon toiminnan kannalta laadukkaan lopputuloksen varmistaa se, että laitteiden päivitykset ja kalibroinnit pidetään ajan tasalla. Witekin jälkimarkkinoinnin henkilöstöllä on edustamiensa laitteiden osalta viimeisin tieto käytössään.

Jokaisella ajoneuvonkäyttäjällä on oikeus vaatia parasta

Loppuasiakkaalla on oikeus vaatia ajoneuvonsa huoltotoimenpiteiden tekeminen ammattitaitoisesti ja laadukkailla työvälineillä. Witek julkaisee nettisivuillaan referenssilistaa niistä korjaamoista, joilla on käytössään Hunterin laitteiden huippumallit kuten Hunter Hawk Eye Elite -pyöränsuuntauslaitteet tai Hunter Road Force Elite -tasapainotuskoneet. Näin jokainen autonkäyttäjä voi käydä tarkistamassa, missä hän voi teettää pyöränsuuntauksen tai tasapainotuksen parhailla mahdollisilla laitteilla.

WITEK näkyy alan ammattilaisille ensi kertaa Autokorjaamo 2025 -tapahtumassa. Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää uudistuksista.

Wihuri Oy Tekninen Kauppa – Täyden Palvelun Korjaamolaitetalo 


Wihuri on tuonut korjaamolaitteita maahan jo vuodesta 1921 lähtien. Tuote- ja palveluvalikoima koostuu korjaamolaitteiden, työkalujen ja ajoneuvolämmittimien huippumerkeistä niin raskaalle kuin kevyellekin kalustolle. Valikoimaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan entistä vaativampiin korjaamoiden laitetarpeisiin. 

  • Hunter – pyöränsuuntauksen, tasapainotuksen ja rengaskoneiden johtava tuotemerkki yksinoikeudella USA:sta. Hunter-laitteiden avulla korjaamon toimintaa on mahdollista tehostaa ja työvaiheita nopeuttaa. 
  • Ecotechnics – ilmastoinnin huoltolaitteet ja automaattivaihteistoöljyn vaihtolaitteet. Ilmastoinnin huoltolaitteet käyttävät markkinoiden tehokkaimmin (noin 99 %) kierrätettävän kaasun. 
  • JAB-sylinterinostimet, joilla pystytään nostamaan jopa panssarivaunu. 
  • Ravaglioli-ajoneuvonostimet. Ravaglioli on vuodesta 1958 toiminut yksi Euroopan johtavista ajoneuvonostinvalmistajista. 
  • Nenab-akselikeventimet, erittäin laadukas ruotsalainen kevennin- ja hallinostinvalmistaja 
  • LV8-akkunostimet 
  • AHS Prüftechnik– jarrudynamometrit ja testiradat kevyelle ja raskaalle kalustolle. 
  • Gartec öljy- neste- ja paineilmajakelulaitteet 
  • Worky pako- ja savukaasunpoistolaitteet 
  • Mavel paineilma- ja sähkökelat 
  • Stahlwille-työkalut 
  • Eberspächer-ajoneuvolämmittimet ja ilmastoinnit 
  • Korjaamokalusteet 
  • Atlas Copco -kompressorit 
  • Muut projekteissa käytettävät tarvikkeet 
Hunter: rengashuoltolaitteet
Muut korjaamolaitteet ja kalusteet
Master: lämmittimet ja puhaltimet

Tuotteiden lisäksi Wihuri Oy Tekninen Kauppa tarjoaa suunnittelupalvelut, asennukset ja jälkimarkkinoinnin sekä teknisen tuen tuotteiden koko elinkaaren ajaksi. Useilla tuotteistamme on autonvalmistajien hyväksynnät. Asiakaskuntamme koostuu niin yksityisestä kuin julkisestakin sektorista. 

Uutuustuotteina Wihurilta löytyvät nyt muun muassa raskaalle kalustolle suunnattu Hunter HawkEye® XL -suuntauslaite sekä Ecotechnics ECO2R2744– ilmastoinninhuoltolaite. HawkEye® XL on moderni, nopea ja tehokas raskaan kaluston suuntauslaite, jolla 3-akselisen ajoneuvon pikamittaus onnistuu jopa kolmessa minuutissa. Tuotteessa on myös helppo opastava ohjelma eri ajoneuvotyypeille ja akseliratkaisuille, joka nopeuttaa korjaamon työskentelyä. Koneessa on vakiona 6 mittapäätä. 

Hunter: pyöränsuuntauslaitteet
Ecotechnics: ilmastoinnin huoltolaitteet