Siirry sisältöön

Nokian Renkaat Oyj myy Venäjän liiketoiminnot

Nokian Renkaat Oyj on allekirjoittanut sopimuksen Venäjän toimintojensa myynnistä Tatneft PJSC:lle. Kaupan velattoman arvon arvioidaan olevan noin 400 miljoonaa euroa. Lopulliseen kauppahintaan vaikuttavat muun muassa kassavarat ja käyttöpääoman määrä sekä ruplan ja euron valuuttakurssimuutokset.

Kaupan toteutuminen vaatii venäläisten viranomaisten hyväksynnän ja muiden edellytysten täyttymisen, mikä aiheuttaa huomattavia epävarmuuksia liittyen kaupan lopulliseen ajankohtaan, hintaan, ehtoihin ja toteutumiseen.

Nokian Renkaat on toiminut Venäjällä vuodesta 2005 alkaen. Vuonna 2021 noin 80 % Nokian Renkaiden henkilöautorenkaista valmistettiin Venäjällä, ja liiketoiminta-alue Venäjä ja Aasia muodosti noin 20 % Nokian Renkaiden liikevaihdosta. 

Nokian Renkaat ilmoitti kesäkuussa 2022 aloittavansa hallitun vetäytymisen Venäjältä. Kaupan myötä Nokian Renkaiden toiminta Venäjällä loppuu ja yhtiön henkilökunta siirtyy uudelle omistajalle.  

Venäjältä vetäytyminen vaikuttaa merkittävästi Nokian Renkaiden taloudelliseen tulokseen. Renkaiden tuonnin loppuminen Venäjältä vaikuttaa negatiivisesti myyntiin erityisesti Keski-Euroopassa seuraavan kahden–kolmen vuoden aikana. Rengassaatavuuden turvaamiseksi Nokian Renkaat on jatkanut kapasiteetin kasvattamista Suomen- ja Yhdysvaltain-tehtaillaan ja edistää investointia uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa.

Nokian Renkaat -tehdas Venäjällä Vsevolozhskissä.

Liiketoimintojen myynnin taloudelliset vaikutukset

Osana vetäytymisprosessia Venäjältä Nokian Renkaat kirjasi vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä -280,7 miljoonaa euroa Venäjän varoihin liittyviä arvonalentumisia ja -20,0 miljoonaa euroa alaskirjauksia Venäjän laskennallisista verosaamisista. Merkittävistä epävarmuuksista johtuen lopulliset taloudelliset vaikutukset, muun muassa muuntoerot mukaan lukien, voidaan arvioida vasta kaupan toteuduttua.

Nokian Renkaiden Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevat varat ilman veroja ja rahoituseriä olivat 574,5 miljoonaa euroa arvonalentumisten ja alaskirjausten jälkeen vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen lopussa ja 590,4 miljoonaa euroa kolmannen vuosineljänneksen lopussa. Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevat nettovarat oikaistuna nettovelalla olivat 480,3 miljoonaa euroa kolmannen vuosineljänneksen lopussa. Muun muassa käyttöpääoman kausiluonteisuus sekä kaupan toteutumisen ajankohta vaikuttavat Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevan nettovarallisuuden arvoon ja sitä kautta kaupasta saatavaan käteissuoritukseen.

Nokian Renkaat on arvioinut, että yhtiön omavaraisuusaste (30.9.2022: 64,0 %) ja velkaantumisaste (30.9.2022: 22,2 %) säilyvät hyvällä tasolla Venäjän liiketoimintojen myynnin jälkeen. Vahva tase tukee, kun Nokian Renkaat rakentaa liiketoimintaansa ilman Venäjää.

Yllä mainitut syyskuun lopun luvut ovat alustavia kolmannen vuosineljänneksen lukuja. Nokian Renkaat julkistaa oikaistut vertailuluvut vuodelta 2022 kaupan toteutumisen jälkeen esittäen Venäjän liiketoiminnot lopetettuina toimintoina.

Lisätietoja: 
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, puh. 010 401 7742 
Teemu Kangas-Kärki, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 401 7750 
Päivi Antola, johtaja, viestintä, sijoittajasuhteet ja brändi, puh. 010 401 7327 

Sijoittajat: ir@nokiantyres.com  
Media: media@nokiantyres.com