Toimitusjohtaja Antti Huhtala, Autoklinikka: Suomessa 600 000 – 700 000 sähköautoa 2030-luvun alkupuolella
Autoklinikan toimitusjohtaja Antti Huhtala on aktiivisesti ajanut yrityksen korjaamokonseptia Suomen jälkimarkkinoille. Hän toteaa, että korkea korjausaste on ollut aina osa Autoklinikan DNA:ta. ”Konseptin menestys perustuu henkilöstömme osaamiseen”, painottaa Huhtala. ”Muutama vuosi sitten asetimme itsellemme ympäristövastuutavoitteet. Energian kulutusta ja kemikaalien käyttöä on vähennettävä ja jätteiden käsittelyä tehostettava. Suurin osa hiilijalanjäljestämme muodostuu varaosien käytöstä, ja tätä vähennämme korkealla korjausasteella ja kierrätysosien käyttöä lisäämällä. Materiaalien teknistymisen myötä on myös panostettava yhä enemmän henkilöstön osaamiseen. Olemme perustaneet Autoklinikan oman akatemian ja koulutuskorjaamon Espoon Friisinmäkeen. Teemme yhteistyötä myös ammattioppilaitosten kanssa.”
Antti Huhtala visioi, että Suomen autokannan kehitys toistaa Norjan mallia. ”Ajoneuvokannan sähköistyminen on tosiasia. Ennakoimme, että Suomessa on 2030-luvun alkupuolella 600 000 – 700 000 sähköautoa (EV + PHEV)”, hän sanoo. ”Tällä hetkellä Norjassa, joka on vastaavankokoinen markkina kuin Suomi, on 800 000 sähköautoa. Näkemyksemme mukaan viime vuosina Norjassa tapahtunut autokannan nopea sähköistyminen tulee tapahtumaan myös Suomessa, mutta hieman hitaammin. Sähköautot ovat entistä turvallisempia. Pieniä kolhuja niillä sattuu enemmän, ja Norjassa keskivahinkojen määrä on kasvanut suhteellisesti.”
Autoklinikan korjaamoverkosto laajenee. ”Tänä vuonna olemme avanneet viisi uutta korjaamoa, ja vielä kaksi on tulossa. Samaan aikaan olemme tehneet yhden yrityskaupan. Ennakoin, että samansuuntainen tahti jatkuu myös tulevina vuosina”, kertoo Huhtala.
Asiakaskentältä tulee jatkuvasti palautetta, maine leviää sosiaalisen verkoston kautta. ”Yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme suosittelee meitä lähipiirilleen. Autoklinikan asiakas on tyypillisesti hieman uudemmalla autolla ajava yksityishenkilö. Erityisesti sähköautoilijat ovat meillä yliedustettuja”, kertoo Huhtala.
”Henkilö- ja yritysasiakkaita meillä on kutakuinkin samassa suhteessa kuin on Suomessa rekisteröityjä yritys- ja yksityiskäyttöisiä henkilöautoja. Autoklinikan asiakkaista 90 prosenttia on henkilöasiakkaita ja 10 prosenttia yritysasiakkaita. Yhä suuremmissa määrin asiakkaamme löytävät meidät aikaisemman hyvän palvelun perusteella. Valtaosa asiakkaistamme tulee vakuutusyhtiöiden ohjaamana”, painottaa Antti Huhtala.
Kiinalaisten sähköautojen huima kehitys ei vielä näy Autoklinikalla merkittävänä osuutena korjaustilastoissa. Huhtalan mukaan uusien sähköautomerkkien vauhdikkaasta valloituksesta huolimatta eniten korjatut autot ovat samoja, jotka hallitsevat Suomen automyynti- ja autokantatilastoja. ”Autoklinikka on Tesla-sähköautojen auktorisoitu vauriokorjaamoketju. Tytäryhtiöllämme Alppilan Autohuollolla on useiden keskeisten automerkkien, kuten Mercedes-Benzin, Toyotan, Škodan ja Volkswagenin auktorisointi”, toteaa Huhtala.
Kirjoittaja: Juha Kiiskinen, JK-Textservice