Siirry sisältöön

Power Truck Show teki kaikkien aikojen yleisöennätyksen

Power Truck Show keräsi 7.–8. elokuuta PowerParkiin yli 37 000 kävijää. Kahden päivän aikana PowerParkin tapahtuma-alueella esiteltiin noin 730 raskasta ajoneuvoa. Kuljetusmessut kokosivat yhteen kuljetus- ja autoalan yritykset, ammattilaiset sekä uusimman kaluston.

Power Truck Show on kasvanut viime vuosina kansainväliseksi suurtapahtumaksi. Palkintosijoille nousi kalustoa kahdeksasta eri maasta.

Kuljetusmessuilla olivat näyttävästi mukana myös useat rengasmaahantuojat, rengasliikkeet ja -ketjut, kuten Continental Rengas, Lapin Kumi, RengasCenter, Rengasmesta, Scason ja NDI Finland. Myös RAT Autotarvike Oy ja Örum olivat mukana tapahtumassa.

Startax-vetoareenalla kilpailtiin tieliikennekuorma-autojen truck pullingissa. Nostoteli & puoliperät -luokan voitti Iina Kaikkonen Scania R500 6×4ä. Telivetoluokan voittoon ajoi Arto Peräaho Volvo FH16.

Drifting-näytökset täyttivät katsomot, ja RebelWerksin Meet & Greet -tilaisuudet nousivat viikonlopun suurimpien yleisömagneettien joukkoon.

– Tämän vuoden yleisömäärä ylitti kaikki odotuksemme. Yli 37 000 kävijää on Power Truck Show’n kaikkien aikojen ennätys. On hienoa nähdä, kuinka vahvasti tapahtuma kiinnostaa niin kuljetusalan ammattilaisia, raskaan kaluston harrastajia kuin perheitäkin, toteaa tapahtuman järjestäjä Hannele Loukasmäki.

Power Truck Show 2026 Best in Show -tittelin voitti Soraliike Viljakainen Oy Scania R770. Sama ajoneuvo voitti myös Haastajaluokan yleisöäänestyksen.

Soraliike Viljakaiselle Best in Show -voitto

Power Truck Show 2026 Best in Show -tittelin voitti Soraliike Viljakainen Oy Scania R770. Sama ajoneuvo voitti myös Haastajaluokan yleisöäänestyksen.

Best in Show -äänestyksessä toiseksi sijoittui saksalaisen Heinrichs Thermoliner GmbH Scania R770 ja kolmanneksi englantilaisen Sharp Freight International Ltd Scania 770S XL.

Super Truck -luokan yleisöäänestyksen voitti Kuljetusliike A. Nieminen Ky Volvo FH16 780. Auto voitti myös tapahtuman valoshow’n. Vuoden tulokkaaksi valittiin Granvikin Metsätyö Oy Scania R560.

Uusi RengasCenter-jäsenliike Heinolaan

RengasCenter-verkosto laajenee Päijät-Hämeessä

Heinolassa viiden vuoden ajan toiminut Heinolan Rengaspiste on liittynyt Suomen suurimman yrittäjäomisteisen rengasliikeketjun jäseneksi. Yritys aloitti toimintansa autopesupalveluista, mutta pian toiminta laajentui rengas- ja huoltoliiketoimintoihin. “Olen yrittäjäperheestä ja vauhtia on piisannut pikkupojasta lähtien. Pienestä alkanut liiketoiminta on kehittynyt vuosi vuodelta, mutta edelleen ollaan ehdottomasti vasta alussa”, kertoo Heinolan Rengaspisteen yrittäjä Valtteri Turtiainen.

Rengaspalveluiden tarjonta sai alkunsa ajatuksesta mahdollistaa vikkelä ja nopea palvelu paikallisille, erityisesti sesonkiaikoina. Renkaita käytiinkin alkuun vaihtamassa asiakkaiden luona, mutta sittemmin palvelut on vakiutettu osaksi kivijalkaliikkeen ydintoimintoja. Kartoitus rengaspalveluiden ja tuotevalikoiman laajentamisesta entisestään on ollut mielessä jo reilun vuoden ajan. RengasCenter tuntui ainoalta luonnolliselta vaihtoehdolta riippumattomuutensa sekä yrittäjävetoisuutensa puolesta.

“Ensimmäinen yhteydenottomme RengasCenterille tapahtui loppukesästä 2024 ja keskustelut ketjujäsenyydestä aloitettiin maltilla. Aktiivinen, molemmin puolinen yhteydenpito on sujunut mutkattomasti ja toimisto on sparrannut meitä matkanvarrella useasti.”, Turtiainen kertoo.

Kasvun, kehityksen ja entistä paremman asiakakokemuksen lähtökohdat kunnossa

Yksi suurimmista muutoksista tapahtui maaliskuussa 2025, kun liiketilat muutettiin Heinolan vanhan paloaseman kiinteistöön. Yhteistyötä viritettiin myös tuotteistuksen osalta loppukesästä alkaen.

“Valtteri on vuoden aikana osoittanut kasvu- ja kehityssuunnan olevan nuorelle yritykselle juurikin oikea. Tilat tukevat toimintoja tässä vaiheessa ja potentiaali laajentaa entisestään, esimerkiksi raskaan kaluston palveluihin itäisen Päijät-Hämeen alueella on merkittävä. Uskomme tämänkaltaisen yrittelijäisyyden poikivan arvoa verkostollemme nyt ja tulevaisuudessa. Mahtavaa että pääsemme olemaan Heinolan matkassa ja kehityksessä mukana konkreettisesi.”, toteaa RengasCenterin toimitusjohtaja Marko Mäkelä.

Kauppiassopimuksen allekirjoituksen myötä ketjun arvo on konkretisoitunut hyvin nopeasti Turtiaiselle. Näkemys selkeästä brändistä, toimiston tekemisestä ja vahvasta verkostosta olivat tätä ennen “hieman liian hyviä ollakseen totta”, kunnes asioita voitiin avata kokonaisuudessaan. 

“Ehdot ja ansaintamalli, sekä ketjun toimintojen läpinäkyvyys on erinomaisella tasolla. Vahvaan bränditekemiseen sekä kaupallisiin ehtoihin ja hankintakanaviin pääsee käsiksi heti. Lisäksi ketjulla on tarjota ratkaisuja nettisivuista sekä julkisivuohjelmista lähtien aina kahvikuppeihin saakka. Asiakkaille muutos näyttäytyy uuden brändin ja entistä kattavamman tuotevalikoiman muodossa – samat henkilöt ja liikkeen draivi säilyy! Paljon on opittavaa ja omaksuttavaa, mutta lähdemme kehittämään rengasmyyntiä nyt ihan toisista lähtökohdista”, Turtiainen päättää.

Heinolan Rengspiste ottaa käyttöönsä markkinointinimen RengasCenter Heinola, Heinolan Rengaspiste. Yrityksen toiminnot jatkuvat entisellään ja rengasvalikoima laajenee jo tulevaan talvirengaskauteen 2025-2026.

Liike palvelee osoitteessa A.F. Airon katu 1, 18100 Heinola.

 Rengascenter, Roihupellon Rengas: Muutos on valtava

Roihupellon Rengas Oy on muuttanut uusiin toimitiloihin kesällä 2025. Yrittäjä Hannu Temosella on pitkä historia alan toiminnoista, ja yrittäjän aika on vierähtänyt nopeasti edellisissä toimitiloissa. Tulppatien liiketilat kokivat 11 vuoden aikana suuria muutoksia, ja kapasiteettia on venytetty äärimmilleen useaan otteeseen. 

Toimitilat löytyivät asiakkaan vinkistä

”Vanhojen liiketilojen toimintoja jouduttiin hajauttamaan asiakasvirran ja renkaiden koon kasvun myötä, seinät tulivat vastaan jo ensimmäisten vuosien aikana. Rengashotelli- ja varastokapasiteettia siirrettiin ulkoiseen kiinteistöön, ja logistiikka alkoi käymään työntekijöillekin raskaaksi”, kertoo Hannu Temonen.

”Uusia toimitiloja oli etsitty jo pidemmän aikaa. Rengasliiketoimintaan soveltuvaa hallia ei ole ollut tarjolla, varsinkaan alueella, jolla toimimme. Asiakaspohjamme vuoksi muutto toiseen kaupunginosaan ei tullut kysymykseen. Uudet tilat löytyivät kuin vahingossa, kun asiakkaamme vinkkasi meille sopivista tiloista. Tämä oli hyvä uutinen, koska pääsimme vaikuttamaan remontointiin alusta alkaen ja tilat rakentuivat vastaamaan rengasliikkeen toimintoja”, jatkaa Hannu. 

Toimintaa ei keskeytetty

Muutos on ollut valtava. Asiakkaille tämä ei kuitenkaan ole näyttäytynyt – kovimmissakin sesongeissa ajoneuvoja saatiin vietyä prosessin läpi 170 – 180 päivässä, mutta asiakaskohtainen 20 minuutin vaihtoaika alkoi käydä tiukaksi lisääntyneen taustalogistiikan vuoksi. 

Uuden toimitilan läpivientikapasiteetin oletetaan olevan tulevana syksynä yli 200 autoa päivässä. ”Läpivientikapasiteetin nousu näkyy parempana palveluna ja toivottavasti myös parempana saavutettavuutena. Suuri muutos on kuitenkin sisäisen logistiikan tehostuminen, koska kaikki toiminnot ovat samojen seinien sisällä”, visioi Hannu.

”Toki remontti ja muutto oli pitkä raskas prosessi, mutta valmiiden tilojen myötä voimme vihdoin katsoa tulevaisuuteen. Uudet tilat mahdollistavat liiketoimintojen kehittämisen”, kuvaa yrittäjä.  

”Muuttohetkellä rengashalliasiakkaiden määrä oli 2 340, ja muuton edetessä säilösarjojen volyymi on noussut jo 2 720:een. Kokonaiskapasiteetin on laskettu vastaavan 3 070 auton kausisäilötarpeisiin. Vapaan lattiatilan määrä on jopa 2,5-kertaistunut, vaikka todellisuudessa toimitilojen koossa ei valtavaa eroa olekaan”, Temonen valaisee.

Sesonkivalmiutta viritettiin kesän aikana

Muutos aiempaan on kuitenkin kokonaisuudessaan merkittävä, ja käytössä olevan niin sanotun raakatilan toiminnallisuus aiotaan virittää huippuunsa. Esimerkiksi ohjauskulmien säädöt tulevat muuton myötä osaksi rengasliikkeen ympärivuotista palveluvalikoimaa, ja käsipareja vapautuu rengashotellin puolelta halliin kahden ihmisen edestä.

”Vaikka muutto on takana, on järjestäytymisessä edelleen jatkuvasti tekemistä. Myymälä valmistui hetki sitten, rengashotelli saadaan näinä päivinä viimeiseen muotoonsa, ja nosturit ovat ehtineet vaihtaa paikkaa jo useampaan kertaan. Ensimmäinen sesonki tulee näyttämään, miten operatiiviset toiminnot vakituisesti sijoittuvat”, nauraa Temonen.

Hannu Temonen, Rengascenter Roihuvuori.

Toimitilat ja kapasiteetti

Roihupellon Rengas Oy:n liiketoiminnan kannalta merkittävin muutos on säilytyspalvelu, jota ei ollut mahdollista tarjota rengasliikkeen vanhoissa tiloissa. Temosen mukaan lattiatila on kasvanut 2,5-kertaiseksi ilman merkittävää kokonaisneliöiden kasvua. ”Lattia-ala ei ole kasvanut kuin 450 neliötä, eli aiempi 1 550 neliötä on nyt hieman reilut 2 000 neliötä. Sen sijaan kuutiot ovat kasvaneet: liikkeen tila on korkeaa ja siksi käytännöllisempää. Nykyinen hallitila on 5,5 metriä korkeaa, mikä mahdollistaa renkaiden sijoittamisen tarvittaessa korkeampiin hyllyihin”, laskee Temonen. 

Palvelut ja uudistukset

Uusien tilojen myötä Roihupellon Renkaan palveluvalikoima on laajentunut. ”Palvelukonseptiimme ovat kuuluneet aurauskulmien säädöt. Uusissa tiloissa palvelu on nyt saatavilla ympäri vuoden. Uusi halli antaa mahdollisuuden suorittaa tätä palvelua ilman sesonkien aiheuttamaa keskeytystä. Tämä on merkittävä positiivinen muutos asiakkaiden kannalta”, korostaa Temonen.

”Pysymme jatkossakin perinteisenä rengasliikkeenä. Palvelukonsepti tulee olemaan sama kuin aiemmin. Emme ole laajentamassa huoltoihin tai muihin toimintoihin, jotka poikkeavat rengas- tai vannepalveluista. Olemme kivijalkaliike, josta voi hankkia ammattitaidolla renkaat ja vanteet sekä niihin liittyvät palvelut”, linjaa Hannu.  

Sesonki ja asiakaskokemus

Hannu Temonen odottaa, että muutto uusiin tiloihin tuo sujuvaa palvelua, pienentää stressiä ja houkuttelee uusia asiakkaita. ”Odotamme myös sitä, että pääsemme hiomaan omaa toimintaamme paremmaksi ja nopeammaksi”, kiteyttää Hannu.

Temonen katsoo, mitä aika tuo tullessaan. ”Haluamme tarjota parasta palvelua rengasliikkeessä, ja tulemme laajentamaan palvelujamme ensi vuonna. Luvassa on mm. vanteiden nonstop-korjausta, joka tukee toimintaamme merkittävästi”, lupailee Hannu Temonen.   

Kantolan Rengas Oy – 98 vuotta, neljäs yrittäjä­sukupolvi, neljä toimipistettä

Kantolan Rengas Oy:n uusi toimitusjohtaja Joni Larvanto edustaa Suomen vanhimman rengasliikkeen kolmatta sukupolvea. Yrittäjäperheen poikana hän tutustui bisnekseen jo kouluikäisenä. Rengastyöt olivat Jonille tuttuja lapsuudesta. Valmistuttuaan Tampereen kauppakorkeakoulusta vuonna 2013 Joni teki ansiokasta työtä eri yritysten markkinointitehtävissä. Hän työskenteli asiakasmyyntitehtävissä mm. Hartwallilla ja markkinointitoimisto Johdin Oy:ssä. 

Sukupolvenvaihdos tehtiin ajoissa

Joni käynnisti neuvottelut perheyrityksen jatkamisesta oma-aloitteisesti vuonna 2010. Kantolan Renkaan sukupolvenvaihdos alkoi vuonna 2016. Joni Larvanto osti yhtiön osakkeita itselleen ja aloitti työskentelyn yrityksessä vuonna 2017. Jonin nimitys Kantolan Rengas Oy:n toimitusjohtajaksi tapahtui keväällä 2025. Joni Larvannolla on rohkeutta luotsata perinteikäs perheyritys uuteen tulevaisuuteen.  

Osaava henkilökunta on rengasliikkeen pääoma. 

”Kantolan Renkaan henkilökunnan määrä vaihtelee sesonkien mukaan 25–40 henkilön välillä. Ydinryhmä on kokeneita rengasalan ammattilaisia, ja kaikki vakituisessa työsuhteessa olevat käyvät esimerkiksi rengasturvallisuuskorttikoulutuksen säännöllisesti”, kertoo Joni Larvanto.

Rengaskauppa kehittyy hektisesti

”Kaikki kilpailu rengasalalla on hyväksi, se kehittää toimintaa ja pitää mielen virkeänä. Rengasteollisuuden sisäinen kilpailu ei suoranaisesti vaikuta meidän liikeympäristöön, mutta ihmisten varovaisuus rahankäytössä on vaikuttanut siirtymiseen premium-merkeistä halvempiin vaihtoehtoihin”, huomauttaa Joni Larvanto.

Aktiivinen järjestötoiminta 

Kantolan Rengas oli vuonna 1980 mukana perustamassa koko Suomen kattavaa Eturengas-nimistä osto-organisaatiota. Toiminnan laajentuessa ketjun nimi muuttui vuonna 1989 RengasCenteriksi. Kysymme Joni Larvannolta, onko ketjun toiminnassa tapahtunut muutoksia viime vuosikymmenen aikana?

”RengasCenter-ketju jäsenyrityksineen on kehittynyt ajan saatossa toimintaympäristöään nopeammin sekä tehokkaammin ja on tällä hetkellä paremmassa iskussa kuin koskaan aiemmin”, hän vakuuttaa.

Tulevatko ketjujen ulkopuoliset rengasliikkeet toimeen nykymaailmassa? Mitkä ovat ketjuuntumisen edellytykset ja edut? 

”Meidän rakenteella ei ole mahdollista pärjätä ketjun ulkopuolella. Ketjulla on suurempi volyymi, joka tuo osto- ja muita synergiaetuja”, toteaa Larvanto.

Investointeja rakennuksiin ja koneisiin

”Kiinteistöissä olemme vuokralla. Koneet ja kalusto uusitaan tasaisin väliajoin. Teemme ostopäätöksiä koneiden kehityksen, innovaatioiden sekä työergonomian mukaan. Liiketoiminnan kehittämisen haasteet ovat pääsääntöisesti riippuvaisia toimivan johdon aktiivisuudesta ja ideoinnista. Rahoituksen ehtojen kiristyminen voi joissain tapauksissa olla rajoittava tekijä”, kiteyttää Joni Larvanto.

RengasCenter laajeni Lohjalle

Yrittäjä Kim Rajalin, RengasCenter Lohja: Joukosta täytyy erottua 

Lohjan Tynninharjun vilkkaalla kaupallisella alueella sijaitseva upouusi Rengascenter erottuu kaukaa. Entisen maatalous- ja hevostarvikemyymälän hallin sijainti on tuttu paikallisille ja antaa RengasCenterin uuden liikkeen toiminnalle paljon etuja. Avara asiakastila ja korkea valoisa asennushalli ovat kuin tehtyjä rengasliiketoimintaa varten. 

Kim Rajalin on tyytyväinen uuden rengasliikkeen sijaintiin. ”Ensimmäinen sesonki näyttää, miten toiminta tulee käynnistymään. Arvioimme, että henkilöautoasiakkaat tulevat löytämään meidät helposti. RengasCenterin tunnettuus tukee toimintaamme. Ketjussakin voimme erottua omalla autenttisella tavalla palvella asiakkaita”, kertoo Kim Rajalin.

”Laaja kevyen- ja raskaan kaluston rengaspalvelukokonaisuus on rakennettu palvelemaan kaikkia Lohjan talousalueen 55 000 asukasta sekä yrityksiä”, kerrotaan RengasCenteriltä.

Kahden rengasliikkeen yritys

Lohjan RengasCenter on Kirkkonummen Rengaspiste Oy:n uusin toimipiste. ”Jossakin vaiheessa totesimme, että yritystoimintamme painoarvo on kasvanut merkittävästi ja että voimme laajentaa toimintaa avaamalla uuden rengasliikkeen toiselle paikkakunnalle. Kahden toimipisteen voimalla saamme paremman ostovolyymin ja pystymme hyödyntämään RengasCenter -ketjun ostoetuja”, linjaa Kim Rajalin.  

”Sain syyskuussa 2024 puhelun vuokraisännältä, että alueelle tarvittaisiin ehdottomasti täyden palvelun rengasliike. Tieto Lohjan Tynninharjun vapautuneesta hallista tuli meille yllättäen. RengasCenterillä ei ennen ollut toimipistettä Lohjalla. Varasto ja rengashotelli Siuntiossa suljettiin joulukuussa ja kaikki toiminnot sieltä siirrettiin Lohjalle”, kertoo Rajalin.

”Kirkkonummen Rengaspiste Oy:n toimipisteessä Masalassa on kolme henkilö- ja pakettiauton renkaanvaihtopistettä ja runsaasti rengashotellipaikkoja. Lohjan toimipisteen palvelukonsepti on laajempi. Lohjalla voidaan tehdä rengastyöt lähes kaikkiin ajoneuvoihin, mukaan lukien henkilö- ja kuorma-auto- sekä traktori- ja maansiirtokonerenkaiden asennukset”, kertoo Rajalin.

”Kirkkonummen Rengaspiste Masalassa halutaan rauhoittaa pääsääntöisesti kevyen ajoneuvokaluston asiakkaiden palvelemiseen. Siuntiossa sijaitseva raskaan kaluston hallimme ei ollut optimaalinen asiakkaille eikä työsuoritteelle. Nyt pääsimme rakentamaan puhtaalta pöydältä nykyajan standardeja vastaavan rengasliikkeen loistavalle markkinapaikalle ja sopiviin raameihin”, toteaa toimitusjohtaja Kim Rajalin.

Myymälä toivottaa asiakkaat tervetulleiksi

Uuden rengasliikkeen avaaminen nopealla aikataululla on ollut intensiivistä. Marraskuussa alkaneissa muutostöissä siirrettiin muun muassa hallin sisäseiniä ja rakennettiin raakatilaan avara myymälä. Hallista tehtiin läpiajettava, ja sellaisena se palvelee ihanteellisesti myös kuorma-autoilijoita. Tilan, rengaskoneiden ja muiden laitteiden lisäksi investointeja on tehty käsipareihin.

”Kirkkonummen liikevaihto oli viime tilikaudella noin 1.2 M€ ja tavoite on Lohjan osalta noin 1,7 – 2,0 M€. Toki Lohja on uusi toimipiste, joten aika näyttää, mihin kehitytään. Valikoiman tärkeimmät rengasmerkit? Continental, Nokian, Barum, Falken. Toki tarjolla on käytännössä kaikki tunnetut tuotemerkit”, sanoo Kim Rajalin.

”Olen ollut onnekas hyvien työntekijöiden suhteen, ja jokin ympyrä sulkeutuu, kun sain houkuteltua vanhan koulukaverini Lohjan liikkeelle töihin. Tomi Jokiranta on pitkän linjan rengasalan ammattilainen, ja luotan enemmän kuin mielelläni liikkeen päivittäiset operatiiviset toiminnot hänen käsiinsä”, Rajalin iloitsee.

Palveluvalikoimasta löytyvät kaikki rengasliiketoiminnot niin kevyen- kuin raskaan ajoneuvokaluston tarpeisiin. Rengashotellikapasiteettia on runsaasti. ”Palvelemme mielellämme asiakkaita laidasta laitaan – kuluttajien lisäksi toivomme voivamme tarjota alueellisille yrityksille vaihtoehdon ja valikoimaa kaikkiin kuljetus-, maatalous-, kunnossapito- tai urakointikaluston rengaspalvelutarpeisiin”, sanoo Rajalin.

Kysymykseen siitä, onko Kirkkonummen Rengaspisteellä mahdollisesti muita liiketoiminnan suunnitelmia, yrittäjä painottaa keskittymistä ydintoimintaan. ”Kun olemme saaneet Lohjan toiminnot ja asiakasvirrat kunnolla käyntiin, voidaan tarkastella uusia mahdollisuuksia tulevaisuutta silmällä pitäen”, linjaa Rajalin.

Henkilöstön synergia on liiketoiminnan moottori

Lohjan RengasCenter ja Kirkkonummen RengasPiste työllistävät noin 14 henkilöä sesongin aikana.  Vakituisia työntekijöitä on Lohjalla kolme.

Pitkää uraa rengaskaupassa tehnyt Ari Kosonen aloitti Kirkkonummen Rengaspisteessä syksyllä 2023. Hänellä on tärkeä rooli Lohjan RengasCenterin perustamisessa. ”RengasCenter -ketju antaa liiketoiminnalle tärkeän taustatuen. Vahvaan ryhmittymään kuuluminen asettaa rengasliikkeen toiminnalle tarkkoja laatukriteereitä. Samalla RengasCenter antaa yrittäjälle vaihtoehtoja toiminnan valikoiman ja palvelujen kehittämiseen toimintaympäristöstä ja sijainnista riippuen”, painottaa Kosonen. 

Ari tuli alalle jo 1970-luvulla. Hän aloitti oman yrityksen vuonna 1991. Kososen vetämä Tikkurilan Rengas oli rengaskaupan merkittävimpiä yrityksiä pääkaupunkiseudulla 2000-luvulla. Ari palasi rengas­alalle ja aloitti Kirkkonummen Rengaspisteessä Masalassa. Kosonen on tyytyväinen kehitykseen: ”Tekniikka on muuttunut valtavasti. Rengasvalikoiman kokokirjo on laaja, ja nykyisin sähköautot tuovat toimintaan omia haasteita. Ketjussa on mahdollisuuksia kehittyä ja voittaa haasteita”, sanoo Kosonen.

Tästä pääset heidän kotisivuille