Siirry sisältöön

Helsingin hovioikeus on antanut 10.4.2025 tuomion Nokian Renkaat Oyj:n arvopaperimarkkinarikosasiassa

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 10.4.2025 kello 10.15

Hovioikeudessa käsitelty asia liittyi vuosien 2015–2016 tapahtumiin. Syytteiden mukaan yhtiön silloinen hallitus ja toimitusjohtaja olivat jättäneet tiedottamatta yhtiön arvopaperin arvoon vaikuttavan tiedon joulukuussa 2015. Lisäksi syytteiden mukaan neljä yhtiön työntekijää olivat tehneet sisäpiirikauppoja yhtiön optio-oikeuksilla loppuvuonna 2015. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet vuonna 2022.

Hovioikeus hylkäsi entisten hallituksen jäsenten Hille Korhosen, Raimo Lindin, Inka Meron, Hannu Penttilän ja Petteri Walldénin syytteet. Hovioikeus tuomitsi yhtiön entisen toimitusjohtaja Ari Lehtorannan sakkorangaistukseen arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta. Yhtiön kolme työntekijää tuomittiin sisäpiirintiedon väärinkäytöstä sakkorangaistuksiin ja yksi työntekijä 4 kuukauden 15 päivän mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Yhtiön maksettavaksi tuomittiin 50 000 euron suuruinen yhteisösakko. Yhtiön ei todettu syyllistyneen vilppiin lehtitesteissä syytteessä väitetyllä tavalla.

”Olemme yllättyneitä hovioikeuden tuomiosta. Läpikäymme tuomion tarkasti ja arvioimme erikseen, onko asiassa syytä hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta”, toteaa yhtiön asianajaja Kai Kotiranta.

Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Yhtiö ei kommentoi asiaa enempää.

Nokian Renkaat Oyj

Asiantuntijat kumoavat yleisimmät kesärengasmyytit

Osa kuljettajista ajattelee, että turvallisuus liikenteessä vaatii renkailta vähemmän kesällä kuin talvella. Rankkasateen täyttämä tie voi kuitenkin olla yhtä haastava kuin jäinen pinta, varoittavat Nokian Renkaiden asiantuntijat.

© Nokian Renkaat

Vaikka kitkarenkailla ajaminen ympäri vuoden on laillista, se ei ole suositeltavaa.

Nokian Renkaiden kesä- ja kitkarenkaiden kehityksestä vastaava kehityspäällikkö Samu Lepistö nostaa esiin kesä- ja talvirenkaiden perustavanlaatuisen eron.

”Kesärenkaat on valmistettu kovemmasta kumiseoksesta kuin kitkarenkaat. Ne kestävät paremmin kesäolosuhteiden kuumia ja märkiä tienpintoja. Kesärenkaan kulutuspintakuviossa pääurat ja rivat sekä tukevat olkapääpalat takaavat optimaalisen turvallisuuden ja käsiteltävyyden kesän vaihtelevissa ajo-olosuhteissa”, Lepistö kertoo.

Kontrastia kuvaa hyvin ero märkäpitoluokituksissa, toteaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Kerkko Helmijärvi. ”Hyvällä kesärenkaalla on A- tai B-luokitus, kun taas pohjoismaisiin talviolosuhteisiin suunniteltu kitkarengas on optimoitu jäällä ja lumella ajamiseen. Sillä on tyypillisesti D- tai E-luokitus märkäpidolle”, hän sanoo.

Auto, jossa on kitkarenkaat E-luokan märkäpidolla, ja joka ajaa 80 kilometrin tuntivauhtia märällä tienpinnalla, jatkaa jarruttamisen jälkeen noin 18 metriä – eli neljä auton pituutta – pidemmälle ennen pysähtymistään verrattuna kesärenkaisiin, joissa on A-luokan märkäpito.

Väite, jonka mukaan voit säästää rahaa jättämällä kitkarenkaat auton alle kesäksi, ei myöskään pidä paikkaansa, molemmat asiantuntijat korostavat. ”Kitkarenkaat eivät juurikaan kulu lumella ja jäällä, mutta kesällä ne kuluvat nopeasti kuumalla asfaltilla”, Samu Lepistö sanoo.

© Nokian Renkaat

Kesärenkaat vaativat huolenpitoa aivan kuten talvirenkaatkin. Riittävä rengaspaine ja urasyvyys sekä oikea pyörien suuntaus ovat välttämättömiä, jotta ajaminen on turvallista – erityisesti rankkasateen kastelemalla kesätiellä.

Kesärenkaiden lakisääteinen urasyvyys on vähintään 1,6 mm, mutta jo 4 mm:n kohdalla vesiliirron riski alkaa kasvaa, kertoo Kerkko Helmijärvi, joka siksi suosittelee renkaiden vaihtoa, kun kulutuspinnan syvyys on 3–4 mm.

”Tarkista säännöllisesti, ovatko kesärenkaiden rengaspaineet riittävät, varsinkin kun auto on  esimerkiksi lomalle lähtiessä raskaasti pakattu”, hän neuvoo.

Helmijärvi lisää, että renkaiden oikean suuntauksen varmistaminen on tärkeää kaikille autoille, mutta erityisen tärkeää se on sähköautoille. Autohuollon ammattilaiset tarkastavat ja säätävät renkaiden ohjauskulmat. ”Vaikka monet sähköautot ovat käytännössä huoltovapaita, ammattilaisten on tarkistettava pyörien suuntaus säännöllisesti autohuoltamoissa. Jos ohjauskulmat eivät ole kohdillaan näin raskaassa ajoneuvossa, renkaat kuluvat nopeasti ja epätasaisesti.”

© Nokian Renkaat

Jotkut kuljettajat ajattelevat, että kun jää ja lumi sulavat, heidän renkaidensa laatu menettää merkityksensä. ”On helppo ymmärtää, että jää on liukasta, mutta märät tiet voivat olla yhtä suuri turvallisuusriski”, Samu Lepistö korostaa.

”Kun ajat, renkaasi – neljä A5-paperin kokoista pintaa – ovat ainoa kosketus tiehen. Toisin sanoen kesärenkaat ovat turvallisuuden kannalta ratkaisevan tärkeät, eivätkä ne ole hyvä paikka säästää rahaa”, hän päättää.

Helmijärvi lisää, että premium-renkaat ovat yleensä hiljaisempia ja mukavampia kuin halvemmat renkaat. Lisäksi energiatehokkaat renkaat – joiden vierintävastus on A tai B – säästävät polttoainetta tai pidentävät toimintasädettäsi.

Routavauriokausi on täällä: Estä rengasvaurio asiantuntijan vinkeillä

Joka kevät routavauriot muuttavat pohjoisen tiet epätasaisiksi esteradoiksi. Siksi rengas- ja vannevauriot kuten puhkeamiset, viillot, sivuseinämän pullistumat, vääntyneet vanteet ja suuntauksen ongelmat ovat yleisiä tähän vuodenaikaan. Tulevaisuudessa ilmastonmuutos tulee todennäköisesti vielä lisäämään teiden kuntoon liittyviä haasteita.

Vinkkiemme avulla voit selvitä keväästä ilman rengasvaurioita.

Ilmastonmuutos nopeuttaa teiden kunnon heikentymistä

Kuoppia muodostuu, kun vesi tunkeutuu asfaltin halkeamiin. Jäätyessään vesi laajenee ja suurentaa halkeamia. Kun jää sulaa, asfaltti painuu jättäen jälkeensä reikiä ja kuoppia, joita liikenne pahentaa entisestään.

Ilmastotutkijat ennustavat, että tulevaisuuden talvet ovat entistä arvaamattomampia ja lämpötilavaihtelut voimakkaampia. Traficomin mukaan ilmastonmuutoksen eteneminen nopeuttaa teiden rappeutumista ja lisää kunnossapidon tarvetta sekä kustannuksia.

Edistykselliset ja kestävät renkaat

”Katumaastureiden ja sähköautojen yleistyminen on tehnyt autoista keskimäärin raskaampia, mikä pahentaa teiden routavaurioiden aiheuttamia ongelmia”, kertoo Nokian Renkaiden tuotehallintajohtaja Marko Saari.

”Autojen keskimääräisen koon ja painon kasvaessa renkaiden kestävyys nousee entistä tärkeämmäksi. Kun raskas katumaasturi tai sähköauto osuu teräväreunaiseen kuoppaan, liike-energia on suurempi ja vaurion riski kasvaa. Meidän on huomioitava tämä renkaita kehitettäessä. Toisaalta suuremmat renkaat myös rullaavat helpommin kuoppien yli.”

Näihin haasteisiin vastatakseen premium-renkaiden valmistajien tuotekehitysosastot innovoivat teknologioita, jotka suojaavat kuljettajia kuoppavaurioilta. Esimerkiksi Nokian Renkaat vahvistaa SUV- ja pakettiautojen renkaiden sivupintakumia aramid-kuidulla.

Aramid-kuitua käytetään esimerkiksi lentokoneteollisuudessa ja sotilaskäytössä sen poikkeuksellisen kulutus- ja viiltokestävyyden vuoksi. ”Nokian Tyres Aramid Sidewall -teknologia auttaa kuluttajaa rengasvaurioiden ehkäisyssä”, Saari sanoo.

Vinkkejä routavaurioiden minimoimiseksi

”Vaikka huono tuuri – esimerkiksi teräväreunaisen kuopan muodossa – voi osua kenen tahansa kohdalle, autonkuljettajat voivat tehdä muutamia asioita vähentääkseen renkaiden vaurioitumisriskiä keväällä”, kertoo Nokian Renkaiden henkilöauton renkaiden tuotepäällikkö Pekka Hangasmaa.

”Pidä riittävä etäisyys edellä ajaviin autoihin, jotta huomaat tievauriot ja ehdit reagoida niihin ajoissa. Jotkut neuvovat lisäämään nopeutta ennen kuoppaa, mutta se ei ole suositeltavaa”, Hangasmaa lisää.

Riittävä rengaspaine auttaa pitämään renkaan ehjänä kuoppaan osuessa, joten nyt on hyvä hetki tarkistaa, että rengaspaine vastaa autonvalmistajan suosituksia.

Myös urasyvyys vaikuttaa renkaan kestävyyteen. ”Kuluneessa renkaassa on vähemmän kumia suojana, joten se rikkoutuu helpommin kuin uusi”, Hangasmaa selittää.

Lainmukainen talvirenkaiden minimiurasyvyys on 3 mm ja kesärenkaiden 1,6 mm, mutta turvallisuusominaisuudet alkavat heiketä jo 4 mm:n kohdalla.

Muista nämä vinkit kevään huonokuntoisilla teillä

  • Pidä riittävä etäisyys edellä ajaviin autoihin, jotta ehdit reagoida ajoissa
  • Varmista riittävä rengaspaine
  • Tarkista, että renkaidesi urasyvyys on selvästi yli lain vaatiman minimirajan

Nokian Renkaat tuo uuden all season -rengasmalliston Keski-Euroopan markkinoille

  • Nokian Renkaat tuo Keski-Euroopan markkinoille Nokian Tyres Seasonproof 2 -all season -renkaan, joka tarjoaa huippuluokan turvallisuutta lumi- ja sohjopinnoilla sekä suorituskykyä ja sujuvaa ajoa kesällä.
  • Nokian Tyres Seasonproof 2 sisältää jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja, joista 2 prosenttia on ISCC PLUS -sertifioituja massataseen mukaisia materiaaleja peräisin biopohjaisista, biokiertotaloutta edistävistä ja/tai kierrätetyistä lähteistä*. Tuote on yhtiölle tärkeä askel kohti sen ei-taloudellista tavoitetta kasvattaa renkaissa käytettyjen uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden osuus 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
  • Uusi tuote on myös ensimmäinen markkinoille tuotava rengas, joka valmistetaan Nokian Renkaiden uudella Romanian-tehtaalla. Kyseessä on maailman ensimmäinen täysimittainen hiilidioksidipäästötön rengastehdas.

Ympärivuotista turvallisuutta

Uusi Nokian Tyres Seasonproof 2 all season -rengas on kehitetty Keski- ja Etelä-Euroopan autoilijoiden tarpeisiin. Tuotevalikoimaan tulee syksyyn 2025 mennessä kokoja moderneihin henkilöautoihin, katumaastureihin sekä crossover-malleihin. All season -renkaat on suunniteltu toimimaan turvallisesti Keski-Euroopan olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina, ja Nokian Tyres Seasonproof 2 on varustettu lumihiutalesymbolilla (3PMSF), joka todistaa renkaan olevan virallisesti hyväksytty talvikäyttöön.  

”Keski-Eurooppa on Nokian Renkaille strategisesti tärkeä kasvualue. Nokian Tyres Seasonproof 2 valmistetaan hiilidioksidipäästöttömällä tehtaallamme Romanian Oradeassa, lähellä Keski-Euroopan kuluttajia ja asiakkaita. Tuomalla markkinoille rengasvalikoiman, jossa jopa 38 prosenttia materiaaleista on uusiutuvia ja kierrätettyjä, pääsemme lähemmäksi tavoitettamme lisätä renkaissamme käytettyjen uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden osuus 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä”, toteaa Tommi Alhola, Nokian Renkaiden Keski-Euroopan henkilöautorengasliiketoiminnasta vastaava johtaja.

Jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja

Nokian Tyres Seasonproof 2 sisältää jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja. Se on yhtiön ensimmäinen kaupallisessa tuotannossa oleva rengas, joka sisältää näin suuren osuuden uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja. Esimerkiksi renkaan hartsi ja silika ovat peräisin uusiutuvista lähteistä. Kierrätettyjä raaka-aineita ovat muun muassa noki ja teräs. Valikoiman kaikissa kuluttajille tarjottavissa koissa on näitä materiaaleja, ja ne myös parantavat renkaan ajettavuutta.

“Uusiutuvien materiaalien avulla olemme pystyneet parantamaan renkaiden suorituskykyä alentaen samalla niiden vierintävastusta. Olemme sitoutuneet etsimään uusiutuvia tai kierrätettyjä vaihtoehtoja perinteisille fossiiliperäisille materiaaleille ja jatkamme tutkimuksia uusien, innovatiivisten vaihtoehtojen löytämiseksi yhdessä useiden eri kumppaneiden kanssa”, toteaa Nokian Renkaiden innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Soini.

Nokian Renkaiden Romanian-tehdas, jossa Nokian Tyres Seasonproof 2 valmistetaan, on saanut International Sustainability and Carbon Certification (ISCC) PLUS -sertifioinnin, mikä mahdollistaa sertifioitujen materiaalien käytön renkaassa. ISCC on maailmanlaajuisesti käytössä oleva kestävyyssertifiointijärjestelmä.

”Jopa 38 prosenttia uusiutuvia, kierrätettyjä ja ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja sisältävän renkaan esitteleminen markkinoille on pitkällisen kehitystyön tulos. Aiemmin olemme julkistaneet esimerkiksi Nokian Tyres Green Step -konseptirenkaan, joka oli tehty 93-prosenttisesti kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista. Nokian Tyres Green Step Ligna -konseptirenkaassa käytimme puolestaan ensimmäistä kertaa uutta ja täysin uusiutuvaa rengasmateriaalia”, Soini jatkaa.

Ensimmäinen uusi rengas, joka valmistetaan maailman ensimmäisessä täysimittaisessa hiilidioksidipäästöttömässä rengastehtaassa

Nokian Tyres Seasonproof 2 on ensimmäinen kuluttajien saataville tuleva rengas, joka on valmistettu Nokian Renkaiden uudella tehtaalla Romanian Oradeassa. Tehdas on maailman ensimmäinen täysimittainen hiilidioksidipäästötön rengastehdas. Romanian-tehdas vihittiin käyttöön syyskuussa 2024 ja aloittaa rengastoimitukset keväällä 2025.

* Tarkka prosenttiosuus riippuu renkaan koosta ja rakenteesta. Nokian Tyres Seasonproof 2 sisältää jopa 38 prosenttia uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja, joista 2 prosenttia on ISCC PLUS -sertifioituja massataseen mukaisia materiaaleja peräisin biopohjaisista, biokiertotaloutta edistävistä ja/tai kierrätetyistä lähteistä. Tyypillinen vaihtelu rengaskokojen välillä on noin 1 prosentti. Nokian Renkaat vähentää renkaiden fossiiliperäisten raaka-aineiden määrää käyttämällä ISCC PLUS -sertifioituja materiaaleja ja etsimällä jatkuvasti uusia kierrätettyjä ja uusiutuvia vaihtoehtoja.

Lue lisää Nokian Tyres Seasonproof 2 -renkaasta (englanniksi

Point S -ketju 15 vuotta Suomessa:

Nousuvaraa uudelle tasolle, luottamus kuluttajakaupaan

Suomalaiset rengasalan yritykset liittyivät kansainväliseen Point S -ketjuun 9.9.2009. ”Monet Point S:n merkittävimmistä yhteistyökumppanuuksista alkoivat ketjutasolla syyskuussa 2009. Pääsimme solmimaan ensimmäisen todellisen ketjusopimuksen mm. Nokian Renkaiden kanssa vuoden 2010 alusta alkaen”, muistelee Marko Saarenpää. Saarenpää aloitti Point S -ketjun toimitusjohtajana ketjun perustamispäivänä 15 vuotta sitten.

Kulmakivenä tekemisen meininki ja korkea laatu

”Vuonna 2009 liityimme kansainväliseen Point S -ketjuun kymmenen kauppiaan voimin, ja näin tulemme aloittamaan myös vuoden 2025. Tämänhetkinen kahdeksan kauppiaan kokoonpanomme tulee saamaan ennen kaikkea laadullista mutta myös maantieteellisesti merkittävää vahvistusta heti ensi vuoden alussa”, Marko Saarenpää vinkkaa.

Point S -ketjun toiminnan ja kaiken tekemisen kulma­kivenä Suomessa on aina ollut korkea laatu ja tekemisen meininki. Yhteistyökumppaneille ei lupailla mitään sellaista, mitä ei käytännössä varmuudella pystytä toteuttamaan. Ketju onkin vuosien varrella tullut tunnetuksi valtakunnan luotettavimpien toimijoiden joukossa. ”Tämä ei olisi mahdollista ilman alamme parhaita ja laadullisesti ylivertaisia rengaskauppiaita, esimerkiksi Tampereen ja Seinä­joen paikallisia huippuosaajiamme. Point-S Oy:n perustajajäsenet Rengasmaa Oy ja Seinäjoen Rengaskeskus Oy ovat viime aikoina nostaneet entisestään sekä omaa että ketjun profiilia erityisosaamisellaan ja periksiantamattomuudellaan. Suuret unelmat on pystytty toteuttamaan niin kannattavuuden kuin liiketoiminnan kasvunkin saralla”, kehuu Saarenpää.

Oikeat kumppanit ovat kullan kalliita

Suomessa ketju on viime vuosina kokenut voimakkaita rakennemuutoksia parin merkittävän toimijan irtautumisen vuoksi. Toimintaa on sopeutettu ja keskitetty entistä huolellisemmin tarkoin valituille yhteistyökumppanuuksille. ”Nokian Renkaat, Yokohama, Deldo Autobanden ja Alcar ovat aina luottaneet ketjumme toimintaan kokoonpanostamme riippumatta, mikä on osaltaan ollut vakuuttamassa myös ketjumme kauppiaita siitä, että toimimme juuri oikeiden kumppaneiden kanssa. 

Kansainvälisen Point S -yhteis­työmme kautta olemme saaneet ylläpidettyä myös huippusopimukset mm. Michelinin, Continentalin, Goodyearin, Bridgestonen ja Pirellin kanssa niin kevyellä kuin raskaallakin puolella”, Saarenpää luettelee.

Kansainvälinen ja paikallinen sopiminen muiden merkittävimpien rengastukkureiden, vannetoimittajien ja tarviketoimittajien kanssa on täydentänyt ketjun kauppiaiden tarjontaa kuluttajakaupassa. Yksi katteellisen kaupan tukipilareista on viime vuosina ollut Continentalin valmistama, ketjun nimeä kantava keskihintainen rengasmerkki Point S.

”Premium-renkaiden osuus on ketjussamme valtavirrasta poikkeava. Esimerkiksi Nokian talvirenkaiden molemmat myyntilinjamme koostuvat premium-luokkaan luettavista Hakka­peliitta-tuotteista. Tämä on ollut omiaan parantamaan kauppiaidemme kannattavuutta kestävällä tavalla samalla, kun muu markkina on siirtynyt koko ajan enemmän halvemman hintaluokan tuotteisiin”, kuvailee Marko Saarenpää.

Luotamme kuluttajakauppaan

Sähköisen rengaskaupan osuus ei tällä hetkellä näyttele Point S -ketjussa kovin merkittävää roolia. ”Uskomme vahvasti kivijalassa tapahtuvaan kuluttajakauppaan niin nyt kuin tulevaisuudessakin, sillä renkaiden ja vanteiden asentamisen ammatillisen osaamisen vaatimustaso on kasvanut koko ajan ja kasvaa edelleen”, Saarenpää arvioi. ”Me haluamme tarjota asiakkaillemme ennen kaikkea parasta laatua kilpailukykyiseen hintaan!”

Kuluneena vuonna kuluttajaluottamus on ollut normaalia heikompaa, mikä on näkynyt ketjussa pienenä kuluttajakaupan nihkeytenä. ”Tätä olemme kuitenkin jälleen kerran pystyneet paikkaamaan onnistuneilla merkkivalinnoilla, kauppiaiden periksiantamattomalla yrittäjyydellä ja rohkealla ulosmyyntihinnoittelulla. Näin on varmistettu ketjumme jäsenyritysten kannattavuus ja toiminnan jatkuminen liiketoiminnallisesti järkevinä yksikköinä”, Saarenpää kertoo. Ensi vuonna tahdin odotetaan taas pikkuhiljaa piristyvän.

Tavoitteena yhteistyöverkoston laajentaminen 

Point S -ketjun nykyisessä kokoonpanossa on vain merkittäviä, alan suurimpia rengasliikkeitä. ”Tämä on toimintamallimme myös tulevaisuudessa: keskitymme jatkossakin kaikessa toiminnassamme määrän sijaan laatuun”, Saarenpää linjaa. Ketjuun on luvassa uutta laadullista ja maantieteellistä vahvistusta heti vuoden 2025 alussa.

”Tavoitteenamme on jatkaa alalla laadullisesti merkittävänä toimijana tarjoamalla kaikille halukkaille yhteistyökumppaneille laadullisesti ylivertaisen vaihtoehdon – ei vain jakelutiekumppanina vaan ennen kaikkea hyvänä yhteistyöpartnerina, jonka toimintaan ja sanaan voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa”, summaa Marko Saarenpää.

Kirjoittaja: Valentina Ahlavuo