Effekt-tuoteperhe on luotettava osa auton matkaa
Korjaamoarjessa tulee vastaan tilanteita, joissa asiakas haluaa säästää, mutta mekaanikko ei halua tinkiä työn laadusta ja turvallisuudesta. Juuri tähän tarpeeseen Kaha on tuonut Suomen markkinoille Effekt-tuoteperheen.
Kyseessä ei ole halpasarja, vaan Kahan emoyhtiön KGK:n oma private label -brändi, jonka tuotteet on valikoitu tarkasti maailmanlaajuisilta toimittajilta. Ruotsissa Effekt on ollut tuttu näky korjaamoilla jo vuosia, ja nyt tuotemerkki on rantautunut vahvasti myös Suomeen.
Kahan ostopäällikkö Jari Pellonperä kertoo, että lanseerauksen taustalla on selkeä markkinatarve.
– Olemme saaneet asiakkailta toiveita ja palautetta, että edullisemman pään tuoteryhmälle olisi selkeää tilausta. Autokanta vanhenee, ja kohta jo kaksi kolmasosaa autoista on yli 13 vuotta vanhoja. Vaikka auton jälleenmyyntiarvo on pienentynyt, sen käyttöarvo ei välttämättä ole. Auto täytyy pitää liikenteessä, mutta mieluummin kustannustehokkaammin laadusta tinkimättä, Pellonperä taustoittaa.


Laatu, johon uskaltaa antaa kunnon takuun
Moni edullisemman hintaluokan varaosa herättää ammattilaisessa epäilyksen kestävyydestä. Effektin kohdalla luottamusta rakennetaan poikkeuksellisella lupauksella: Kaha myöntää kaikille Effekt-varaosille kolmen vuoden takuun.
– Kolmen vuoden takuu on kova lupaus, mutta se perustuu luotettaviin ja tarkasti valittuihin valmistajiin. Seuraamme laatua tarkasti, ja Effekt-tuotteiden palautusprosentit eivät poikkea premium-brändien vastaavista luvuista, Pellonperä toteaa.
Mekaanikoille Effekt on vaivaton valinta myös siksi, että tuotepakettien sisällöstä ei ole tingitty. Paketit sisältävät samat asennustarvikkeet kuin kalliimmatkin brändit, joten työ sujuu korjaamolla ilman yllätyksiä.
Valikoima laajenee jatkuvasti
Effekt-tuotelinja kasvaa kovaa vauhtia. Tuorein, odotettu lisäys ovat iskunvaimentimet, jotka tarjoavat tasapainoisen ajotuntuman vakiojousituksella varustettuihin autoihin. Valikoimasta löytyvät lisäksi kattavat jarruosat, pyöränlaakerit, kytkinpaketit sekä voimansiirron osat, kuten vetonivelet ja -akselit.
Seuraava merkittävä aluevaltaus ovat alustan osat, jotka täydentävät valikoimaa entisestään.
Vaikka Effekt on suunnattu erityisesti iäkkäämmälle autokannalle, valikoimasta löytyy tuotteita myös uudemmille autoille, kuten pakettiautoille, joilla ajetaan paljon. KGK Groupin Effekt-tuotteiden hankinnoista vastaava Andrus Veimann muistuttaa, että varaosien tarve ei katso pelkästään auton ikää, vaan myös käyttöä.
– Esimerkiksi pakettiautoon, jolla ajetaan paljon, voi olla tarpeen vaihtaa jarrukomponentteja jo kahden vuoden iässä. Tällöin kustannustehokas mutta laadukas varaosa on ammattiautoilijalle erinomainen vaihtoehto, Veimann huomauttaa.


Järkevä valinta jälkimarkkinoille
Kun auton mittarissa on 200 000 kilometriä, on Effekt usein järkevin valinta, sillä se tarjoaa hyvän suorituskyvyn ja kestävyyden premium-brändejä edullisemmin. Tuotteet löytyvät helposti Autoluettelosta rekisterinumerohaulla, ja saatavuus Kahan varastosta takaa nopeat toimitukset alan ammattilaisille ympäri Suomen.
Vieläkö epäröit kokeilla Effektiä? Jari Pellonperä lähettää terveiset korjaamoyrittäjille:
– Liity Effekt-varaosia hyödyntävien ammattilaisten kasvavaan joukkoon – Effekt on luotettava osa auton matkaa!

Kirjoittaja: Harri Miinin
Veli Waaramäki, Örum: e-Expert pitää korjaamon ajan hermolla
Tekijäpäivät 2025 -tapahtumaan osallistuva e-Expert tarjoaa monimerkkikorjaamoille osaamiskonseptin erityisesti sähkö- ja hybridiajoneuvojen huolto- ja korjaustöitä varten. e-Expert-konseptin tarkoituksena on tarjota korjaamolle tarvittava osaaminen kaikkien käyttövoimien ja nykyaikaisten autojen turvalliseen ja laadukkaaseen korjaamiseen.
Sähköautojen korjauksen edelläkävijä
Konseptin käynnisti Örum Oy yhteistyössä Diagno Finlandin kanssa vuonna 2019. ”e-Expert on suunniteltu autokorjaamoiden kilpailukyvyn ja valmiuksien vahvistamiseksi, jotta sähkö- ja hybridiautojen huolto- ja korjaustöillä riittää tekijöitä myös autojen siirtyessä jälkimarkkinaan. Koulutus, tekninen tuki, oikeat työvälineet ja markkinointi ovat avaimia korjaamoiden kilpailuedun saavuttamiseksi”, kertoo Örumin kehitysjohtaja Veli Waaramäki.
Nykyään konsepti kattaa lähes 80 alan asiantuntijakorjaamoa maanlaajuisesti. Konsepti tarjoaa korjaamoille muun muassa jatkuvan koulutusohjelman sekä teknisen tukipalvelun, jotka mahdollistavat nykyaikaisen ja laadukkaan monimerkkikorjaamon toiminnan sekä liiketoiminnan kehittämisen kuluttajien tarpeita vastaavaksi – nyt ja tulevaisuudessa.

”Sähköautojen korjaaminen ei ole ihan joka korjaamon juttu. Tarvitsemme e-Expert ketjuun lisää hyviä korjaamoita, jotka ovat valmiita investoimaan tähän, niin laitteiden kuin koulutusten osalta. Meillä e-Expert ketjussa korjaamoiden määrä ei ole tärkein, vaan tieto, taito ja tahto.”
Tekijäpäivät-tapahtuma on arvokas foorumi
e-Expert on esillä myös Tekijäpäivillä. ”Tuomme Tekijäpäiville sähköautokorjaamoiden korjaustarinoita arkipäivän korjauksista sekä laitteita, joita sähköautojen korjaus vaatii. Meidän viestimme vientiä helpottaa merkittävästi, kun pääsemme esittelemään sähköautojen korjauksia keskitetysti suurelle joukolle korjaamoammattilaisia”, Veli Waaramäki kiittelee. Tarkoitus on löytää myös uusia yhteistyökumppaneita ja jäseniä e-Expert-ketjuun.
”Meillä e-Expert ketjussa korjaamoiden määrä ei ole tärkein, vaan tieto, taito ja tahto”, muistuttaa Waaramäki. Sähköautojen korjaaminen on oma erikoisalansa, joka vaatii panostusta. ”Tarvitsemme e-Expert ketjuun lisää hyviä korjaamoita, jotka ovat valmiita investoimaan myös sähköautopuoleen niin laitteiden kuin koulutusten osalta”, Waaramäki sanoo.