Hankook Ventus evo kesärengas
Hankookin uutuusrengas Ventus evo on premium-luokan kesärengas, joka on menestynyt eurooppalaisissa rengastesteissä urheiluautojen kompaktimallien suositussa 225/40 R18 -kokoluokassa. Huhtikuussa Hankook kertoi, että Ventus evo on uuden CUPRA Terramarin ensiasennusrengas. Rengasvalmistaja esitteli Ventus evon ominaisuuksia Sigula-testiradalla huhtikuun alussa lehdistölle ja some-vaikuttajille tarkoitetussa testitilaisuudessa.

Menestys Autobildin rengastesteissä
Autobildin perinteinen rengastesti Saksassa oli uudelle Ventus evolle menestys. Liikenneturvallisuuden kannalta tärkeimmässä märkäjarrutuksen testissä Ventus evo saavutti parhaan menestyksen. Ventus evolla varustettu testiajoneuvo pysähtyi nopeudesta 62,1 km/h jo 42,7 metrin jälkeen. Autobildin rengastestin finalisteista viimeiseksi jääneen renkaan jarrutusmatka oli 50,5 metriä. Testin karsinnan alhaisimman pistemäärän saanut rengas tarvitsi jarrutukseen 68,1 metriä.
Ventus evo pärjäsi erinomaisesti myös Autobildin märän kelin testeissä mm. ympyrärata- ja vesiliirtotestien sijoituksissa. Missään märän kelin testeistä Ventus evo ei jäänyt kolmen parhaan renkaan ulkopuolelle. Hankookin kesäuutuus loisti myös kuivalla radalla ja saavutti ensimmäisen sijan Käsiteltävyys-luokituksessa. Myös kaikissa muissa testeissä Ventus evo oli jatkuvasti kymmenen parhaan joukossa.
Auto Bildin testilautakunnan yhteenvedon mukaan Ventus evolla on vaikuttava ajodynamiikka, turvallinen käsiteltävyys ja lyhyet jarrutusmatkat kaikissa sääolosuhteissa, hyvä kilometritulos sekä hyvä kustannustehokkuus (Autobild, huhtikuu 2025).

CUPRA Terramar on varustettu Hankookin Ventus evo SUV -renkailla
Urheilullinen uutuusmalli CUPRA Terramar edustaa huipputehokasta plug-in-hybriditekniikkaa. Automallin ensiasennusvarusteisiin kuuluu 20-tuumaiset Ventus evo -maasturirenkaat. Kaikissa renkaissa on sivuseinässä CUPRA-alkuperäisvarusteita kuvaava +-symboli.
Hankook Ventus evo -renkaat valmistetaan urheilulliseen SUV:iin kolmessa eri koossa, 18 ja 20 tuuman välillä. Suorituskykyisen automallin urhailuajoon suunniteltujen 18- ja 19-tuumaisten versioiden pääprioriteetteina ovat turvallisuus ja korkea ajomukavuus.
”Terramar CUPRA osoittaa, että perheystävällisyys ja urheilullinen suorituskyky voivat kulkea käsi kädessä. Ventus evo SUV -luokan premium-kesärengas tasapainottaa moottorin suorituskykyä ja urheilullista käsiteltävyyttä mestarillisesti”, sanoo Klaus Krause, varatoimitusjohtaja ja Hankookin Euroopan teknisen keskuksen johtaja.

Hiljainen, mukava ja pyynnöstä urheilullinen
Hankookin mukaan Ventius evo kehitettiin kahden vuoden aikana. Tuotekehityksessä Hankook keskittyi erityisesti SUV-renkaan urheilullisiin ajo-ominaisuuksiin tinkimättä alhaisesta melutasosta. Kehitystiimi onnistui saavuttamaan erityisen hiljaiset vierintäominaisuudet harkitun kulutuspintasuunnittelun sekä kulutuspintamateriaalien huolellisen sekoituksen avulla, kerrotaan rengasvalmistajalta.
Rengas on merkittävän meluton. Ventus evo SUV:n melutaso on alle 66 desibeliä, mikä alittaa jopa CUPRAn valmistajan omat meluvaatimukset. CUPRA Terramarin valmistajan asettama maksimimelutaso on 68 desibeliä.

Alle 66 desibeliä
Ventus evo SUV:n teknisiin ominaisuuksiin kuuluu Opti Pitch -tekniikka. Kulutuspintalohkojen ihanteellinen koko ja sijoittelu sekä Kerf-suunnittelu minimoivat uutuusrenkaan melutasoa.
Dual Pitch -tekniikka takaa optimaalisen määrän lohkoja kulutuspinnan sisä- ja ulkopuolella. Valmistajan mukaan Ventus evon ohjaustarkkuus on mahdollisimman hyvä kaarreajossa. Hiljainen kulutuspintakuviointi on renkaan ominaisuus. Samalla kulutuspinnan korkeutta on säädetty melun vähentämiseksi tinkimättä renkaan vetokyvystä, jarrutuskäyttäytymisestä, kaarreajovakauksesta tai enimmäiskilometrimäärästä.
Korkeat rengasominaisuudet koosta riippumatta
Jokainen CUPRA Terramar -mallin rengasversio käytiin läpi autovalmistajan haastavassa testiohjelmassa, olipa kyse sitten testialustasta, kuoppaisesta, tärisevästä radasta tai kestävyystestistä. Autovalmistajan testiajoja järjestettiin Nürburgringin Nordschleifellä.
Ventus evo SUVin 18- ja 19-tuumaiset renkaat tarjoavat maksimaalisen ajomukavuuden. Lisäksi Hankookin insinöörit kehittivät 20-tuumaiselle renkaalle urheilullisemman kokoonpanon sen dynaamisen luonteen korostamiseksi.

Made in Europe
Ventus evo SUV valmistetaan yksinomaan yrityksen huippumodernissa eurooppalaisessa tuotantolaitoksessa Rácalmásissa, Unkarissa. Ventus evo SUV -renkaan kaikki koot ovat saatavilla kaikilla CUPRA Terramar -mallin myyntimarkkinoilla. Tämä on osoitus Hankookin laadukkaan yleisrenkaan monipuolisuudesta, korostetaan valmistajalta.
CUPRA Terramarin lisäksi Hankook varustaa uudella Ventus evo SUV -renkaalla myös Volkswagen Tiguan -mallia. Hankookin Ventus on kompaktin katumaasturin kolmannen sukupolven alkuperäisvaruste. Renkaiden sivuseinässä on Volkswagenin alkuperäisvarusteita kuvaava +-tunnus, ja niitä on saatavana myös varaosajälleenmyyjiltä.
Teksti ja kuvat: Valentina Ahlavuo
Hankook Ventus S1 evo Z
Hankook toimittaa erityisesti räätälöidyt huippusuorituskykyiset (UUHP, Ultra-Ultra-High-Performance) Ventus S1 evo Z -renkaat uuteen BMW M5:een ensiasennusrenkaiksi.
Koska kyseessä on BMW M GmbH:n 40-vuotisen historian ensimmäinen luksusluokan malli, jossa on sähkömoottori, on renkaiden täytettävä erityiset vaatimukset. Ensinnäkin renkaiden kantavuuden on oltava suuri, jotta tämä uusi lataushybridi kulkee vakaasti. Toisaalta renkailta vaaditaan erityistä pitoa, jotta V8-moottorin ja sähkömoottorin 535 kW:n / 727 hv:n järjestelmäteho sekä 1 000 Nm:n vääntö välittyy tien pintaan hallitusti.
Hankookin insinöörien oli huomioitava myös yksi BMW M5:n tyypillisimmistä ominaispiirteistä ja sovitettava Ventus S1 evo Z -renkaat ohjauksen nopeaan ja tarkkaan reagointiin niin tieliikenteessä kuin myös kilparadalla. Ratkaisuksi valittiin sekarengastus, jossa eturenkaiden koko on 285/40 ZR20 ja takarenkaiden 295/35 ZR21. Tämä ihanteellinen yhdistelmä takaa nopean reagoinnin ohjaukseen, sivuttaisvoiman täydellisen välittymisen ja M-sarjalle tyypillisen ajodynamiikan. Kehitysinsinöörit onnistuivat saavuttamaan lisäksi alhaisen vierintävastuksen, jonka ansiosta polttoaineen ja energian kulutus on maltillista. Kuten kaikissa BMW M- ja BMW-autojen ensiasennusrenkaissa, myös näiden renkaiden kyljessä on ☆-merkintä, jolle valmistaja on asettanut tiukat kriteerit. Premium-luokan Ventus S1 evo Z -renkaat valmistetaan Unkarissa sijaitsevassa Hankookin Euroopan tehtaassa.
”Olemme ylpeitä siitä, että olemme saaneet yhdessä BMW M GmbH:n kanssa kehittää täydellisen renkaan M5:n kaltaiseen legendaariseen autoon”, kertoo varapääjohtaja ja Hannoverissa sijaitsevan Hankook Europe Technical Centerin johtaja Klaus Krause. ”Selkeänä päämääränä oli välittää tämän huipputehokkaan sedanin ainutlaatuinen ajodynamiikka tiehen tekemättä kompromisseja vierintävastuksen suhteen. Tämän tavoitteen saavutimme kolmessa vuodessa.”
Ventus S1 evo Z: Korkean suorituskyvyn renkaiden räätälöity pintakuvio takaa erinomaisen ohjaustarkkuuden
Yksinomaan BMW M -malleissa käytettävien renkaiden on täytettävä korkeimmat vaatimukset kaikkien ajo-ominaisuuksien osalta, olipa kyse ajettavuudesta, vierintävastuksesta tai pitkän aikavälin suorituskyvystä koko elinkaaren ajan. Jotta M-sarjan malleille tyypilliset ominaisuudet saatiin välittymään tiehen, oli Ventus S1 evo Z -renkaat kehitettävä kantamaan suurempi kuorma. Näin huipputehokkaan sedanin erinomainen suuntavakaus voidaan taata myös sporttisessa ajossa. Uuden pintakuvion ominaisuuksia ovat sen erityisen suurikokoinen kosketuspinta ja uudella tavalla sijoitetut pitkittäisurat, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin ohjaukseen jopa vaativassa ajossa kilparadalla. Leveät kuviopalat puolestaan helpottavat ketterää ohjattavuutta.
BMW M5:ssä käytettävissä Ventus S1 evo Z -renkaissa on lisäksi aramidi-hybridimateriaalista valmistettu vahvistettu vyörakenne, joka parantaa suorituskykyä entisestään erityisesti kuivalla tiellä. Vyörakenne estää renkaan ei-toivotun laajenemisen keskipakovoiman vaikutuksesta ajettaessa suurilla nopeuksilla, ja renkaan nopeusluokka Y osoittaa, että rengas on hyväksytty yli 300 km/h:n huippunopeudelle. Lisäksi muotonsa pitävät aramidikuidut minimoivat kaarteissa vaikuttavien sivuttaisvoimien aiheuttamat muodonmuutokset kulutuspinnassa, mikä takaa neutraalin käyttäytymisen ja hallitun ajon.
Vaikka renkaan erinomainen suorituskyky on taattu jopa vaativassa ajossa kilparadalla, kiinnitettiin Hankookin Ventus S1 evo Z -renkaiden kehityksessä huomiota myös parhaaseen mahdolliseen ajomukavuuteen arkiajossa. Siten jopa pitkät ajomatkat maltillisilla nopeuksilla tarjoavat rentoa nautintoa. Lisäksi kehitysinsinöörit onnistuivat yhdistämään renkaassa erinomaisen ajodynamiikan ja alhaisen vierintävastuksen.

Ainutlaatuinen materiaaliseos takaa ainutlaatuisen suorituskyvyn
Yksinomaan BMW M5:een kehitetyn Ventus S1 evo Z -renkaan kulutuspinnassa on käytetty erityistä materiaaliseosta, joka on räätälöity huipputehokkaan sedanin ajo-ominaisuuksiin sopivaksi. Seokseen on lisätty erilaisia tehokkaita hartseja, jotka takaavat optimaalisen pidon laajalla lämpötila-alueella. Tämän lisäksi verkottuneiden orgaanisten täyteaineiden uudenlainen rakenne takaa jatkuvasti korkean suorituskyvyn koko ajon ajan.
Tekoälyavusteista testausta virtuaalisessa tilassa ja kilparadalla
Ventus S1 evo Z -renkaan kehityksessä Hankookin insinöörit käyttivät myös tekoälyavusteisia algoritmeja saavuttaakseen toivotun ajokäyttäytymisen. Tässä keskityttiin erityisesti renkaan pintakuvioon kohdistuvan voiman optimaaliseen jakautumiseen jyrkissä kaarteissa. Tekoälyennusteissa hyödynnettiin Hankookin useista eri rengasteistä kerättyä kattavaa tietovarantoa.
Ajomukavuuden, turvallisuuden ja kaarredynamiikan ihanteellisen yhdistelmän määrittämiseksi suoritettiin lukuisia testiajoja Nürburgringin Nordschleifella sekä ainutlaatuisella Nardòn moottoriradalla.
iON i*cept -talvirenkaat turvalliseen ajoon kylminä vuodenaikoina
Jotta ajaminen uudella BMW M5:llä on mukavaa ja turvallista myös talvella, siihen voi tilata myös Hankookin iON i*cept -talvirenkaat. Tämä alun perin täyssähköautoille kehitetty talvirengas soveltuu erinomaisesti lataushybridin suorituskyvyn ominaisuuksiin, ja sen 3PMSF-merkintä osoittaa soveltuvuuden talviolosuhteisiin. Kesärenkaiden tavoin myös näiden renkaiden kyljessä on ☆-merkintä, joka osoittaa, että kyseessä on BMW M- ja BMW-autojen ensiasennusrenkaaksi hyväksytty rengas.
Erityisesti BMW M GmbH:n valmistamiin autoihin kehitettyjen renkaiden on taattava paitsi ihanteelliset ajo-ominaisuudet talviolosuhteissa myös huipputehokkaan sedanin ainutlaatuinen ajodynamiikka niin kuivalla kuin märällä tiellä. Tämän vuoksi BMW M5:ssä käytettävissä Hankookin iON i*cept -renkaissa kulutuspintamateriaali on jäykempi kuin henkilöautoille tarkoitetuissa tavallisissa talvirenkaissa. Tämän lisäksi iON-renkaan erityinen pintakuvion muotoilu takaa sen, että suuri vääntömomentti välittyy tiehen aina turvallisesti.
Lue lisää: https://www.hankooktire.com/mea/en/tirelist/brand-family/ventus.html