Siirry sisältöön

Citroën DS – tilauskirjat täyteen!

Citroën DS on eteen sijoitetulla moottorilla varustettu etuvetoinen, kookas ja sekä muotoilultaan että tekniikaltaan vaikuttava auto, jota Citroën valmisti, markkinoi ja myi vuosina 1955–1975. DS oli saatavilla Fastback/Sedan-, farmari/Estate- ja avokattoisina malleina kolmena eri sarjana yhden mallisukupolven elinkaaren aikana.

18 vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen tarkoituksena oli saada aikaan seuraaja maineikkaalle Traction Avantille. Niinpä DS 19 sitten esiteltiin lokakuussa armon vuonna 1955 Pariisin autonäyttelyssä. Ja mitä sitten nähtiinkään!

Auton koko saattoi tulla yllätyksenä monelle Pariisin vauraiden esikaupunkialueiden omakotitaloasukkaalle, sillä ranskaksi supistujen huhujen mukaan DS:n hankkimisen jälkeen varsin useaa autotallia jouduttiin laajentamaan.

Innovatiivista teknologiaa

Citroën DS:ää markkinoitiin edullisemman version Citroën ID:n rinnalla. 

DS oli tunnettu aerodynaamisesta ja futuristisesta muotoilustaan sekä epätavallisesta, omaperäisestä ja innovatiivisesta teknologiastaan. Samalla se asetti uusia standardeja niin ajomukavuuden, ajettavuuden kuin jarrujenkin suhteen. Tämä oli seurausta siitä, että DS oli ensimmäinen sarjatuotantona valmistettu auto, jossa oli hydropneumaattinen jousitus ja levyjarrut. Vuoden 1967 3-sarja toi ensi kertaa joukkotuotantoautoon ohjauspyörän liikkeiden mukaan kääntyvät ajovalot.

Ranska oli vielä jälleenrakentamisvaiheessa toisen maailmansodan mittavien tuhojen jälkeen. Samalla valtio haki uutta identiteettiä jälkikoloniaalisessa maailmassa, jossa siirtomaavalta oli hupenemassa.

Monen mielestä DS olikin symboli ranskalaiselle kekseliäisyydelle, jota myytiin ympäri maailman.

Suunnittelijavelhot

Italialainen teollinen suunnittelija Flaminio Bertoni ja ranskalainen lentokoneinsinööri André Lefèbvre suunnittelivat ja konstruoivat auton, johon Paul Magès kehitti sangen nerokkaan hydropneumaattisen, itsestään tasaavan jousituksen, jonka toimintaa vieläkin saatetaan hämmästellä television kaikenkarvaisissa auto-ohjelmissa.

Mies nimeltä Robert Opron suunnitteli vuoden 1967 3-sarjan nuorennusleikkauksen, mutta sitä ennen, loppuvuodesta 1962, autolle tehtiin ensimmäinen kasvojenkohotus, joka sisälsi aerodynaamisemman keulamuotoilun, tehokkaamman ilmanvaihdon ja muita tuoteparannuksia. Näin oli saateltu tuotantoon päivitetty 2-sarjan DS.

Kaikkiaan Citroën valmisti 1 455 750 DS:ää kuudessa eri maassa. Valtaosa tuosta määrästä – numeroilla ilmaistuna 1 330 755 – valmistettiin yhtiön päätehtaalla Pariisissa.

Vanhahtava moottori

Alkuperäisen DS 19 -mallin moottoria pidettiin vähän vanhanaikaisena verrattuna auton muuhun avaruusajan tekniikkaan. Moottori on nelisylinterinen OHV-kone, jonka kampiakselilla on kolme runkolaakeria, ja se on varustettu märillä sylinteriputkilla. Pitkäiskuisen moottorin sylinteriporaus on 78 mm iskun ollessa 100 mm. Mitoituksella päästään vähän yli 1,9 litran iskutilavuuden. Moottorin tehoksi ilmoitettiin 75 hv (56 kW) pyörintänopeudella 4500 rpm.

Vuonna 1973 tuotantoon tulleessa DS 23 -mallissa käytettiin nelisylinteristä, 2,35-litraista suihkutusmoottoria, jonka tehoksi ilmoitettiin jo 130 hv (96 kW). Tuotantovuosien aikana moottoria modifioitiin muun muassa viiden runkolaakerin kampiakselilla ja monen muun teknisen yksityiskohdan muutoksella.

Aluksi DS:n vaihteisto oli neliportainen, puoliautomaattinen voimansiirtoyksikkö yhdistettynä auton keskushydrauliikkaan. Myöhemmin tarjolle tuli erilaisia vaihtoehtoja, kuten edullisemman ID 19 -mallin tavanomaisempi manuaalivaihteisto.

Vuosisadan autoja

Citroënin toimivaksi havaitun etuvedon myötä kookkaalla DS:llä ajettiin rallia lähes koko sen 20-vuotisen tuotantoajan. DS saavuttikin useita merkittäviä voittoja vuodesta 1959 lähtien vuoteen 1974 saakka. Mieleen on jäänyt etenkin Pauli Toivosen autokunnan voitto vuoden 1962 Jyväskylän Suurajoissa.

Citroën DS myös sijoittui Fordin T-mallin ja Minin jälkeen kolmannelle sijalle vuonna 1999 järjestetyssä Vuosisadan auto -äänestyksessä. Lisäksi DS on nimetty kaikkien aikojen kauneimmaksi autoksi brittiläisen Classic & Sports Car -lehden toimesta.

Sanaleikkejä

Citroën DS:ää valmistettiin ja myytiin edullisemman ja varustukseltaan riisutumman version Citroën ID:n rinnalla. Citroën ID:n valmistusvuodet osuivat gregoriaanisen kalenterin mukaan ajanjaksolle 1957-1969.

Kirjoittaja: Juha Kiiskinen

Tonni käteen – tarinaa Lotus-Ford Twincam -moottorin kehityksestä