AD-Vuosikokous 2023 Helsingissä keräsi 300 osallistujaa
”Autokorjaamoketjut”, MT Tutkimustalo
AD-Vuosikokous pidettiin huhtikuun puolessavälissä Clarion-hotellissa Helsingin Länsisataman läheisyydessä Jätkäsaaressa. Kokoukseen osallistui ennätyksellinen määrä ketjun jäseniä. AD-autokorjaamoiden määrä on tällä hetkellä 185.
AD-Vuosikokouksessa yleisölle esiteltiin tuore MT Tutkimustalon toimesta tehty Autokorjaamo-tutkimus. Kuluttajatutkimus keskittyi korjaamoasiointiin, merkkikorjaamoiden ja korjaamoketjujen välisiin eroihin sekä autoilijoiden mielipiteisiin eri autokorjaamoketjuista. Vertailussa oli mukana kymmenen korjaamoketjua, ja vastaajamäärä oli 1 018 henkilöä.
”Noin 80 prosentille autoilijoista oman auton huollon hinnan näkeminen nettipalvelussa etukäteen on tärkeää tai erittäin tärkeää”, kertoi toimitusjohtaja Antti Valtavaara, AD Finland.
Toimitusjohtaja Mikko Vuolle, Varaosamaailma Oy toteaa, että autokorjaamomessuille on tilausta Suomessa. ”Uskon, että kiinnostusta tapahtumaa kohtaan riittää. Jos ei joka vuosi, niin ehkä kahden vuoden välein. Aina on kuitenkin hyvä tarkastella kriittisesti konseptia ja kokonaisuutta, jotta kiinnostus tapahtumaa kohtaan säilyy ja kävijät kokevat saavansa lisäarvoa tapahtumasta. Yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa tulee mielestäni tehdä, jotta saamme riittävästi kävijöitä liikkeelle. Automessut ovat perinteisesti olleet hyvä veturi tapahtumalle, vaihtoehtona olisi jonkinlaisen harrasteautotapahtuman liittäminen konseptiin”, hän toteaa.
Mikko Vuolle ei usko, että jälkimarkkinoiden kilpailutilanne synnyttää kilpailun kiristymistä ketjun sisällä. ”Varaosa-maailma Oy:n yritysmyynti on edustettuna 37 liikkeen voimin. Leikkimielinen kisailu toimipisteiden välillä on tervettä ja jopa toivottua, mutta kaikki kuitenkin ymmärtävät yhteisen edun ja tavoitteet. Meillä on jokaisella pisteellä oma toimialue, jolla riittää varmasti asiakkaita. Tiheä verkostomme sen sijaan vahvistaa yhteistyötä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ja on siten myös asiakkaidemme etu”, hän korostaa.
Työn laatu, hintataso, luotettavuus ja asiantuntemus
Tutkimuksen mukaan korjaamoketjut ovat lisänneet osuuttaan kaikissa autojen ikäryhmissä lukuun ottamatta yli 15 vuotta vanhoja autoja. Noin 39 prosenttia vastanneista autoilijoista käyttää pääasiassa merkkikorjaamoiden palveluita. Monimerkkikorjaamoiden osuus on noin 30 prosenttia.
Korjaamon valintaperusteet ovat edelleen työn laatu, hintataso, luotettavuus ja asiantuntemus. Mielenkiintoista on, että naiset arvostavat miehiä enemmän asioinnin helppoutta, hinnalla millä hyvänsä. Naiset ovat luotettava, kasvava ja aktiivinen asiakasryhmä.
Tunnettuus ja asiointi
AD-autokorjaamot pärjäsivät tutkimuksessa hyvin, runsas viidennes vastanneista asioi AD-ketjun jäsenliikkeissä. ”Ketjun tuntee nimeltä runsas puolet vastanneista, kokonaistunnettuus 74 prosenttia. AD-autokorjaamot ovat autoilijoiden mielestä edelleen luotettavin autokorjaamoketju. Työn laatua pidetään tärkeimpänä valintaperusteena, kun kuluttaja valitsee autokorjaamoa”, painottaa AD-Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara.
”Asiantuntevimmaksi korjaamoketjuksi autoilijat nostavat nyt Bosch Car Servicen. Heti kakkosena on AD-autokorjaamot. Työn laadun kohdalla erottuvat parhaimpina BCS, Motonet ja AD-autokorjaamot”, kertoi Valtavaara.
Halpaa vai hyvää
Tutkimuksen mukaan hintatason osalta parhaina pidetään Motonet-, AD-autokorjaamot- ja Autoasi-korjaamoketjuja. Seuraavina tulevat Fixus, Autofit ja Atoy Autohuolto. ”On huomioitava, että kuluttajan mielestä paras hintataso on halpa hintataso. Jokaisen korjaamoyrittäjän harkinnan paikka on, haluaako olla halvimpien joukossa, varsinkin jos laatu on korkea”, kysyi Valtavaara jäsenistöltä.
Maine kasvaa
”Maineeltaan parhaiksi ketjuiksi mielletään nyt Bosch Car Service, ja vain hieman siitä jäävät Motonet ja AD-autokorjaamot. Sijainniltaan parhaaksi autoilijat arvioivat nytkin Motonetin, ja seuraavaksi paras sijainti on AD-autokorjaamoilla. Motonet on johdossa näkyvyydessä, mutta myös AD-autokorjaamoiden mainonta on selvästi tehostunut. Tutkimuksen perusteella tulevaisuuden korjaamoketjuksi mielletään Motonet”, totesi Valtavaara tutkimuksen pohjalta.
Vahva yrityskuva
AD-autokorjaamoissa asiointikokemus on hyvä. AD-autokorjaamoissa asioineet vastaajat antavat kaikista tutkituista tekijöistä paremmat arvosanat kuin kaikki vastaajat. AD-autokorjaamoiden selkeimmät vahvuudet muihin ketjuihin verrattuna ovat luotettavuus, asiantuntemus, asioinnin helppous, tulevaisuuden ketjuksi mieltäminen, hintataso ja sijainti”, summasi Valtavaara.
AD-vuosikokouksessa 2023 palkitut
30 vuotta AD-ketjussa
» AD-Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Lehtonen
» AD-Autokorjaamo Rasa & Väänänen
Vuoden 2022 AD-Tulokas
» Juuson AD-Autohuolto, Oulu
Vuoden 2022 AD-Ykkönen
» Korson AD-Autosepät, Vantaa
Vuoden AD-Autokorjaamo:
AD-Autokorjaamo Vartiainen, Nilsiä
» Yrittäjä on hyvin AD-henkinen. On puhunut ketjun puolesta jo vuosia.
» Liittynyt ketjuun 2009.
» Asiakastyytyväisyys on todella hyvällä tasolla. Google-arvostelut 4,7/5, Autokorjaamo.fi 5/5.
» Ammattitaitoa kehitetään jatkuvasti. Osallistuvat teknisiin koulutuksiin aktiivisesti, lisäksi yrittäjä on käynyt Liiketoimintakoulutuksemme
» Toimitilat ovat hyvät, pihassa hyvin parkkeeraustilaa ja asiakastilat ovat siistit. AD-ilme on esillä ulkona lippusalossa ja myös isosti seinällä.
» Toimintaa kehitetään jatkuvasti mm. siirtymällä sähköisiin palveluihin pala palalta.