Siirry sisältöön
Kestävä kehitys
02.11.2026

Euroopan komissio vahvistaa: Sähköautojen ajovoima-akkujen käyttö varaosana korjaamiseen on sallittua 

Suomen Autopurkamoliitto ry, suomen Romukauppiaiden Liitto ry ja Autoalan Palvelutuottajat ry pitävät Euroopan komission vastausta tärkeänä voittona kiertotaloudelle ja käyttökelpoisten ajovoima-akkujen elinkaaren jatkamiselle. Nyt tarvitaan yhteiset pelisäännöt turvalliseen ja jäljitettävään uudelleenkäyttöön.

Euroopan komissio vastasi 27. lokakuuta europarlamentaarikko Anna-Maja Henrikssonin kirjalliseen kysymykseen ajoakkujen korjaamisesta ja uudelleenkäytöstä. Suomen Autopurkamoliitto, Suomen Romukauppiaiden Liitto ja Autoalan Palvelutuottajat (AAPT) käsittelevät vastausta 30. lokakuuta julkaistussa yhteistiedotteessaan.

Komissio täsmentää

Komission mukaan ajoneuvosta luopuminen ei automaattisesti tee ajoakusta jätettä. Käytetty ajoakku voidaan irrottaa korjaamista, uudelleenkäyttöä tai uudelleenvalmistusta varten ennen ajoneuvon toimittamista romukäsittelyyn. Jos romuajoneuvo saapuu hyväksyttyyn käsittelylaitokseen akku paikallaan, akku on komission mukaan jätettä. 

Sen jatkokäyttö edellyttää esimerkiksi uudelleenkäytön valmistelua. Suora uudelleenkäyttö ja jäteakun valmistelu uudelleenkäyttöön ovat eri menettelyjä. Erottelu vaikuttaa tuottajavastuuvelvoitteisiin.

Korjausohjeen puuttuminen ei yksin ratkaise

Komission vastauksen mukaan toimenpide on uudelleenvalmistusta vain, jos kaikki akkuasetuksen määritelmän ehdot täyttyvät. Järjestöt katsovat tämän tukevan tulkintaa, ettei valmistajan korjausohjeiden puuttuminen yksin muuta tavallista korjausta uudelleenvalmistukseksi. 

Kansallinen käsittelymalli on avoin

Järjestöt esittävät selvitettäväksi kaksivaiheista romuttamismallia, jossa akun jatkokäytön arviointi ja ajoneuvon romuttaminen sovitettaisiin yhteen komission tulkinnan kanssa. Akut ohjattaisiin ensisijaisesti virallisiin vastaanottopisteisiin dokumentoituun käsittelyketjuun. Tavoitteena on säilyttää akkujen jäljitettävyys ja tieto niiden elinkaaren vaiheista. 

Mallia ei ole vahvistettu käyttöön. Järjestöjen mukaan kansallinen ohjeistus on tarkistettava ja suoran uudelleenkäytön, korjaamisen sekä jäteakkujen käsittelyn menettelyt erotettava selkeästi.

Ohjeistuksen muutosaikataulua ei ole ilmoitettu

AAPT on aiemmin vienyt korjaamoiden näkemyksiä eduskuntaan. Järjestö tavoittelee vaatimukset täyttäville toimijoille tasapuolisia mahdollisuuksia akkukorjauksiin, kuten AUTOMEDIAT raportoi syyskuun numerossa.

Lisää aiheesta

Kestävä kehitys

Schaefflerin E-Axle Repair Tool palkittiin kestävän kehityksen ratkaisuna

Schaeffler on saanut Sustainability Award in Automotive 2026 -palkinnon sähkömoottorien korjaamiseen kehitetyllä E-Axle Repair Tool -erikoistyökalullaan. Palkinnon myönsivät ATZ/MTZ Group…
Kestävä kehitys

MEKO Mobility Barometer 2025: Pohjoismaiden liikkuminen polarisoituu – sähköautoskeptisyys kasvaa ja autoilun merkitys vahvistuu

Pohjoismaiden liikkumisen kehitys kulkee nyt kahdella radalla: sähköautojen vastustus kasvaa nopeasti, taloudellinen paine muuttaa kulutuskäyttäytymistä ja polttomoottorikielto herättää voimakasta kritiikkiä.…
Kestävä kehitys

MEKO Mobility Barometer 2025: Sähköautoinnostus hiipuu Pohjoismaissa – hinnat, inflaatio ja epävarmuus jarruttavat vihreää siirtymää

Pohjoismaissa kuluttajien suhtautuminen sähköautoihin on muuttunut ratkaisevasti vuoden aikana. Tuore Mobility Barometer 2025 -tutkimus osoittaa, että sähköautoilu ei toimi enää yhtä vahvana vihreän siirtymän moottorina…