Siirry sisältöön

 AUTOMECHANIKA 2022 – Guten morgen Frankfurt

Automechanikassa oli paikalla 2 804 näytteilleasettajaa 70 maasta ja 78 000 vierailijaa 175 maasta. Messujen kansainvälisyys oli siis huikea. Merkillepantavaa oli myös nuorten osallistujien suuri määrä. Suomalaisia vierailijoita oli niin ikään paikalla varsin mukavasti, tosin kuitenkin vain kaksi kolmasosaa siitä, mitä ennen koronaa vuonna 2018.

Yleinen vierailijatyytyväisyys ylsi messujen kyselyssä 92 prosenttiin. Tämä on Messe Frankfurtin toimitusjohtajan Detlef Braunin mukaan osoitus siitä, että Automechanikan fokus ja tarjonta olivat juuri sitä, mitä messuvieraat kaipasivat. Ensimmäistä kertaa tarjolla oli yli 350 erilaista tapahtumaa ja ohjelmanumeroa aina ilmaisista työpajoista markkinoiden uusien tulokkaiden puheenvuoroihin.

Automechanika -messujen ensimmäinen Scandinavian Breakfast -tilaisuus pidettiin 14. 9. historiallisen hallin 9 avarassa Dialog-huoneessa. Pohjoismaiset autoalan edustajat toivotettiin tervetulleiksi mukavalla aamiaiskattauksella. 

Tilaisuuden järjestäjinä toimivat kolme pohjoismaista ammatti-lehteä Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. RVK Uutiset teki asiasta aloitteen Messe Frankfurtin edustaja Virpi Hopeasaarelle heti Autopromotec-messujen onnistuneen aamiaistapahtuman  jälkeen. Virpi Hopeasaari ajoi asiaamme päättäväisesti eteenpäin, ja lopulta uusi perinne on syntynyt. Seuraava Scandinavian Breakfast -tilaisuus pidetään Automechanikan yhteydessä vuonna 2024.

Kiitämme Automechanika Frankfurtia, Messeforumin Virpi Hopeasaarta sekä Ruotsin Motormagasinetin Mikael Köhleriä yhteistyöstä!