Yllättävä kohtaaminen toi Jutta Haverisen takaisin driftingradalle 

Autotarvikkeen tuella driftingkilpailuihin palannut Jutta Haverinen tähtää korkealle. Ensimmäinen kausi osoitti, että vauhtia riittää – kunhan tekniikka pysyy mukana.

Kun kolmivuotias Jutta Haverinen kiersi kotipihaa mönkijällään, tuskin kukaan arvasi, millaisille radoille ajamisen palo hänet vielä veisi. Edessä olivat myöhemmin niin Nürburgring, Kalifornian driftingpiirit kuin stunttiajotkin.

Autot ja ajaminen kuuluivat Jutta Haverisen elämään pienestä pitäen. Ensimmäisen mönkijänsä hän sai kolmevuotiaana, ja pian kotipihassa kierrettiin rataa mopolla. Maalle muuton jälkeen ajotilaa tuli lisää. Kahdeksanvuotiaana Haverinen sai ensimmäisen peltoautonsa, automaattivaihteisen Opel Omegan. Järvi vieressä ja pellot ympärillä tarjosivat nuorelle kuskille harjoittelupaikan ympäri vuoden. Kesällä ajettiin pellolla, talvella jäällä.

– Autoilla ajettiin käytännössä niin kauan kuin ne kestivät.

Takavetoisilla peltoautoilla ei tietenkään tyydytty vain ajelemaan suoraan. Sivuluisu tuli tutuksi jo vuosia ennen kuin Haverinen päätyi drifting-radalle.

Huomio ei nuorta kuljettajaa houkutellut

Drifting tuli Haverisen elämään osittain Krisse Aallon kautta. He tunsivat toisensa jo ennen kuin Aalto alkoi harrastaa lajia, ja Haverinen seurasi läheltä tämän ensimmäisiä vaiheita driftingin parissa. Nuori Jutta saattoi körötellä mopoautollaan Mäntsälän takaa noin 100 kilometrin matkan Hämeenlinnaan Aallon luo ja istua tämän driftingauton kyydissä tuntikausia – Haverisen muistin mukaan parhaimmillaan jopa kuusi tuntia putkeen.

Ajamaan Haverinen halusi, mutta huomion kohteeksi ei.

Naiskuljettajia oli driftingpiireissä vähän, joten nuori tyttö ratin takana huomattiin helposti. Haveriselle se oli kaikkea muuta kuin luontevaa. Erityisen epämukavalta tuntui kuulla oma nimi kilpailujen kuulutuksissa.

– Pyysin aina äitiä hakemaan palkintoni, koska minua nolotti mennä niitä hakemaan.

Äiti ei kuitenkaan suostunut toimimaan tyttärensä puolesta, vaan patisti tämän menemään itse.

Vuosien varrella suhtautuminen huomioon on muuttunut. Nykyään Haverinen ei enää juuri kiinnitä huomiota siihen, että hänen nimensä kuuluu kilpailupaikan kaiuttimista. Tällä kaudella hän kertoo keskittyneensä kilpailutilanteissa niin vahvasti omaan tekemiseensä, ettei ole edes ajatellut sitä, kuinka moni seuraa hänen ajamistaan.

”Enhän mä osaa”

Oma driftingura sai alkunsa kuitenkin lähes sattumalta. Varsinainen sysäys kilpailemiseen tuli yllättäen 16-vuotiaana. Driftingmestari Harri Kosunen soitti Haveriselle ja kysyi, lähtisikö hän Motoparkiin driftingkilpailuun.

– Sanoin, että en. Enhän mä osaa!

Kompromissiksi sovittiin, että Haverinen tulisi paikalle kilpailua edeltävänä päivänä harjoittelemaan. Kokemusta varsinaisesta driftingautosta ei juuri ollut. Esimerkiksi hydraulinen käsijarru oli vieras. Kosunen ei kuitenkaan suostunut apukuskiksi, vaan lähetti Haverisen matkaan saatesanoin: kyllä sä selvität, miten se toimii.

– Parin kierroksen jälkeen hän ilmoitti, että sä ajat huomenna kilpaa, Haverinen nauraa.

Ensimmäisenä vuonna Haverinen osallistui kolmeen kilpailuun, seuraavana yhteen ja kolmantena ajoi koko kauden. Tuloksena oli silloin Pro2-sarjan kakkossija.

Nuoren kuljettajan elämä ei silti ollut pelkkää autourheilua. 

Au pairiksi Amerikkaan – ja driftingpiireihin

18-vuotiaana Haverinen alkoi kaivata maisemanvaihtoa. Hän halusi Yhdysvaltoihin ja ryhtyi selvittämään, miten sinne voisi päästä asumaan. Googlen hakutuloksissa mainostettiin Au Pair -infoa.

–  En tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta äiti suostui seuraksi. Siellähän sitten selvisi, että kyse oli lastenhoidosta, Haverinen muistelee.

Se sopi serkun lapsia hoitaneelle nuorelle hyvin. Kaliforniassa Haverinen päätyi hyvään perheeseen, jossa kiinnostus autoihin sai jatkua. Vapaa-ajalla hän kiersi autotapahtumia, tutustui paikallisiin kuljettajiin ja pääsi mukaan Kalifornian driftingpiireihin.

Yksi tuttavuuksista oli Formula Drift -kuljettaja Matt Field. Kun etsinnässä oli naispuolinen driftingkuljettaja kuvauksiin, Haverisen nimi nousi esiin. Hänen ajovideonsa vakuuttivat, ja suomalaiskuljettaja päätyi mukaan Power Rangers -tuotannon kuvauksiin.

Yhdysvalloista tie vei suoraan Saksan Nürburgringille. 

–  Lomailin Hawaijilla kahden au pair -vuoden jälkeen, kun ystäväni soitti ja pyysi radalle töihin. Kävin Suomessa vain vaihtamassa laukkuja. 

Radalla Haverinen järjesti ajoja niin turisteille kuin kilpakuljettajille ja pääsi myös itse ratin taakse, kun jostain kilpaporukasta puuttui vara- tai kakkoskuski. Nürburgringillä hän tutustui myös moniin autourheilumaailman tunnettuihin nimiin, heidän joukossaan Kalle Rovanperään.

Parin viikon loma venyi kahdeksi vuodeksi

Saksasta Haverinen palasi pariksi vuodeksi Suomeen. Hän työskenteli muun muassa Finnairin loungessa ja teki erilaisia autoalan keikkoja, esimerkiksi BMW:lle autojen esittelyihin liittyviä töitä.

Sitten oravanpyörä Suomessa alkoi taas ahdistaa, ja Haverinen suuntasi lomalle Espanjaan. Kahden viikon lomasta tuli kuitenkin jotain aivan muuta, kun koronasulku iski kesken matkan. Oleskelu venyi, ja Haverinen jäi Fuengirolan lähelle hoitamaan Autokeskuksen huoltovarauksia etänä.

Suomeen palattuaan Haverinen lähti mukaan Juha Rintasen driftingtiimiin. Seuraavat kesät kuluivat kansainvälisten kilpailujen ja Drift Masters -sarjan parissa kilpa-auton osia esitellen ja fanituotteita myyden.

”Jos ajan kilpaa, haluan oikeasti ajaa voitosta”

Haverisen omat ajohalut eivät olleet kadonneet. Este oli käytännöllisempi: drifting oli muuttunut vuosi vuodelta kalliimmaksi.

Ajatus omasta kilpailuprojektista nousi uudelleen esiin kesällä 2025 Alahärmän Drift Masters -kisassa, jossa Haveriselta kysyttiin jälleen kiinnostusta kilpailemiseen. Asialla oli kisoissa rengastyöt hoitaneen Autotarvikkeen toimitusjohtaja Jan Koskela, johon Haverinen oli tutustunut jo Nürburgringillä. 

Aivan kuten jo aiemmin Saksassa, Koskela kysyi Haveriselta, olisiko tällä edelleen intoa palata driftingauton rattiin.

– Sanoin, ettei kyse ole siitä, ettenkö haluaisi ajaa. Mutta joka kausi menee kalliimmaksi ja kalliimmaksi, eikä se vain näyttänyt minun silmissäni mahdolliselta.

Koskela tarjosi kuitenkin ratkaisua: mitä jos Autotarvike auttaisi saamaan budjetin kasaan ja olisi tukena myös muiden yhteistyökumppaneiden hankkimisessa?

– Siinä kohtaa ei tarvinnut enää hirveästi miettiä. Lyötiin kättä päälle.

Autotarvikkeen rooli yhteistyössä rakentui alusta lähtien perinteistä sponsorointia laajemmaksi. Yritys lähti rakentamaan koko kilpailuprojektia autosta ja varikosta yhteistyökumppaniverkoston kokoamiseen. Jukka Suvisalmi puolestaan on antanut arvokkaita vinkkejä sponsorihankintaan.

Tavoite oli alusta asti kunnianhimoinen.

– Jos ajan kilpaa, haluan oikeasti ajaa voitosta ja kunnolla, Haverinen linjaa.

Kaudesta tuli taistelua tekniikkaa vastaan

Kauden 2026 alku antoi nopeasti viitteitä siitä, että vauhti oli tallella. Lapuan kilpailussa Haverinen ajoi 79 kuljettajan joukosta lajittelussa seitsemänneksi.

Sitten moottori hajosi täysin, eikä Haverinen päässyt jatkamaan kilpailukaavioon.

Seuraavaan osakilpailuun oli vain kaksi viikkoa. Uutta moottoria ei ehditty saada ajoissa, joten apua etsittiin muualta. Haverinen pääsi jatkamaan kautta laina-autolla, mutta myös sen kanssa vastaan tuli teknisiä ongelmia. Kauden aikana käyttöön saatiin vielä kolmaskin auto, mutta vaikeudet jatkuivat.

Haverinen suhtautuu teknisiin murheisiin yllättävän rauhallisesti. Driftingissä niitä tulee lähes kaikille, etenkin uuden tai juuri rakennetun auton kanssa. Se kuuluu lajiin.

–  Vaikeampaa oli se, etten kuljettajana saanut mahdollisuutta tehdä omaa työtäni niin hyvin kuin tiesin pystyväni.

Kilpailuun valmistautuessa kuljettajan pitäisi voida luottaa autoonsa sataprosenttisesti. Kun harjoituskilometrejä kertyy vähän, autoa ei ehdi säätää omaan ajotyyliin sopivaksi eikä sen käyttäytymistä opi tuntemaan riittävän hyvin. Tällä kaudella Haveriselle tuli vastaan myös muun muassa erilainen vaihdelaatikko kuin mihin hän oli aiemmin tottunut.

Yhdestä asiasta tiimi piti kuitenkin kiinni: luovuttamisesta ei puhuttu. Autoja korjattiin, vaihtoehtoja etsittiin ja Haverinen yritettiin saada viivalle kilpailusta toiseen.

Hän haluaa antaa erityiskiitoksen Sami Tammille ja Hallixin Jussi Lammelle, jotka lainasivat autojaan kauden aikana ja auttoivat näin pitämään kilpailukauden käynnissä. 

–  Hallixin Jussi on muutenkin ollut isosti tukemassa kauttani, Haverinen kiittää.

Driftingissä koukuttaa onnistumisen tunne

Teknisesti vaikea kausi ei ole vienyt Haveriselta intoa lajiin.

Driftingissä häntä kiehtoo vauhdin lisäksi näyttävyys. Tuomarit määrittelevät, millaista ajolinjaa, kulmaa ja suoritusta kuljettajalta haetaan. Kun kaiken onnistuu yhdistämään oikealla hetkellä, syntyy tunne, jota Haverinen kertoo jahtaavansa yhä uudelleen.

– Laji on vauhdikas ja täynnä adrenaliinia, mutta ratin takana ajaminen voi samaan aikaan tuntua jopa rentouttavalta.

Yhtä tärkeä osa driftingiä löytyy varikolta.

– Ihmiset ja yhteisöllinen tunnelma ovat iso osa lajin viehätystä.

Tällä kaudella Haverinen kertoo keskittyneensä niin vahvasti omaan tekemiseensä, ettei kilpailutilanteessa juuri ajatellut yleisöä. Fanien kohtaamiset varikolla ovat silti tärkeitä, ja hänestä on mukavaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan ja pyytämään yhteiskuvia.

Katse jo seuraavassa kaudessa

Ensi kaudelle Haverinen toivoo ennen kaikkea kahta asiaa: lisää driftingiä ja hieman parempaa tuuria.

Talven tärkein tehtävä on saada kilpa-auto toimintavarmaksi ja säädettyä sellaiseksi, että se sopii Haverisen omaan käteen. Kun kalustoon voi luottaa, aikaa voidaan käyttää siihen, mihin hän sitä eniten haluaa käyttää – ajamiseen ja kehittymiseen.

Autotarvikkeen kanssa hyvin alkanutta yhteistyötä hän jatkaa myös tulevaisuudessa.

Samalla yhteistyökumppaniverkostoa on tarkoitus kasvattaa. Haverinen haluaisi tarjota yhteistyökumppaneille muutakin kuin näkyvyyttä ja logon kilpa-auton kyljessä. Kumppanit ovat tervetulleita mukaan kisoihin, varikolle ja kokemaan lajia läheltä. 

Mitä 16-vuotias Jutta ajattelisi, jos hän seisoisi nyt kilpa-auton vieressä ja näkisi kaiken sen, mitä ensimmäisistä driftingkilpailuista tähän päivään on tapahtunut?

Haverisen vastaus tulee nopeasti, hymyn kera:

– Kyllä hän olisi ylpeä ja tyytyväinen. Halu ajaa on aina ollut, mutta nyt tiedän, että minulla on myös taitoa.

Kirjoittaja: Annika Koskela, Autotarvike Oy